Paul Verhoevenin Benedetta tulossa jouluksi valkokankaille – ELKE aloittaa uutuuselokuvien levityksen

paulverhoevenbenedetta1
Paul Verhoeven ja Virginie Efira Benedettan kuvauksissa. Kuva: ELKE

Helsingissä Cinema Orion -elokuvateatteria pyörittävä ELKE ry aloittaa uutuuselokuvien levitystoiminnan Paul Verhoevenin ohjaamalla Benedettalla, joka saa ensi-iltansa 17. joulukuuta. 1600-luvulla eläneestä italialaisesta lesbonunnasta kertovan elokuvan maailmanensi-iltan oli Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa.

83-vuotiaan Verhoevenin edellinen elokuva Elle (2016) oli sekin Cannesin pääkilpasarjassa, ja pääosaa näytellyt Isabelle Huppert sai myöhemmin roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Turkkilaisen namun (1973), RoboCopin (1987) ja hitit Total Recall – unohda tai kuole (1990) ja Basic Instinct – vaiston varassa (1992) ohjanneen hollantilaisen Verhoevenin elokuvat ovat keränneet Suomen elokuvateattereista yhteensä yli puoli miljoona katsojaa.

ELKE:llä on myös levityksessä Suomen oloissa ainutlaatuinen kattaus suomeksi tekstitettyjä klassikko- ja katalogielokuvia Charles Chaplinin suurimmista klassikoista Krzysztof Kieslowskin Kolme väriä -trilogiaan.

Jo ennen Benedettaa ELKE:ltä tulee levitykseen National Geographicin dokumenttielokuva Becoming Cousteau, mutta siinä on vain englanninkielinen tekstitys. Liz Garbusin ohjaaman dokumentin ensi-ilta on 10. joulukuuta.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).