Renny Harlinin Luokkakokous 3 sai viidessä päivässä 52 000 katsojaa
Luokkakokous 3:n pääosakolmikko Hedberg, Linnonmaa, Hirviniemi. Kuva: Juho Korpela / Solar Films Oy
Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Luokkakokous 3 keräsi ensimmäisten viiden päivän aikana yhteensä 52 432 katsojaa, joista 29 746 näki elokuvan viikonlopun aikana. Avaustulos on korona-ajan paras, liki 3 500 katsojan verran parempi kuin Christopher Nolanin Tenetin (2020), joka sai 26 333 katsojaa ensi-iltaviikonloppunaan.
Luokkakokous 3:n avaustulos on silti kaukana sarjan kahdesta edellisestä osasta, jotka Taneli Mustonen ohjasi vuosina 2015 ja 2016. Kaikki sarjan elokuvat ovat saaneet ensi-iltansa jo keskiviikkona: ensimmäisen osan viiden päivän tulos oli 121 664 ja toisen osan 116 861 katsojaa. Ratkaisevin ero on siinä, että nyt kolmannen osan pyöriessä maan suurimman markkina-alueen elokuvateattereissa on noudatettava Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia, joista johtuen saleihin täyttöaste on parhaimmillaankin vain neljäsosan verran.
Solar Films Oy:n 1,6 miljoonalla eurolla tuottama Luokkakokous 3 on Renny Harlinin ensimmäinen suomenkielinen koko illan elokuva ja samalla ensimmäinen suomalaistuotanto sitten Jäätävän poltteen (1986). Harlinin 23 elokuvasta 18 on päässyt Suomessa teatterilevitykseen. Katsojia ne ovat keränneet yhteensä peräti 1,4 miljoonaa, mutta näistä yli 1,2 miljoonaa kertyivät vuosien 1986–1999 aikana. Luokkakokous 3 on jo nyt Harlinin katsotuin elokuva Suomessa sitten Deep Blue Sean (1999), joka sai yli 185 000 katsojaa.
Jungle Cruise toiseksi katsotuin – pyörii Finnkinonkin teattereissa
Viikonlopun ensi-illoista toiseksi suurimman yleisön sai Disneyn uusin spektaakkelielokuva Jungle Cruise, joka pyöri 63 salissa yhteensä 6 744 katsojalle. Salimäärä oli selvästi vähäisempi kuin Luokkakokous 3:lla, joka pyöri 109:ssä salissa, vaikka suurimmat ketjut Finnkino ja BioRex ovat muuttaneet politiikkaansa PVOD-ikkunan suhteen ja ottaneet Jungle Cruisen ohjelmistoonsa. Jungle Cruise on heti ensi-iltapäivästään lähtien ollut katsottavissa myös Disneyn omassa suoratoistopalvelussa erillisveloituksella.
Dwayne Johnsonin ja Emily Bluntin tähdittämän Jungle Cruisen ohjauksesta vastaa espanjalainen Jaume Collet-Serra, joka on ohjannut aiemmin muun muassa neljä Liam Neesonin toimintaelokuvaa.
Perjantaina ensi-iltansa saivat myös irlantilaisanimaatio Kadonneen arkin metsästäjät: Yli laidan! ja Wong Kar-Wain moderni klassikko Happy Together (1997), joka tuli nyt uusintaensi-iltaan 4K-restauroituna versiona. Toby Genkelin ja Sean McCormackin ohjaama Kadonneen arkin metsästäjät: Yli laidan! veti 25:een saliin vain 850 katsojaa, Happy Together puolestaan kolmeen saliin 94 katsojaa.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
1. | Luokkakokous 3 ![]() |
Renny Harlin | 28.07. | NF | 109 | 29 746 | ensi-ilta 52 432 |
2. | Jungle Cruise | Jaume Collet-Serra | 30.07. | DIS | 63 | 6 744 | ensi-ilta |
3. | Pertsa & Kilu ![]() |
Taavi Vartia | 14.07. | NM | 80 | 4 396 | 34 058 |
4. | Spirit – kesyttämätön [animaatio] | Elaine Bogan Ennio Torresan |
21.07. | FK | 72 | 2 919 | 12 158 |
5. | Fast & Furious 9 | Justin Lin | 30.06. | FK | 55 | 2 654 | 92 883 |
6. | Black Widow | Cate Shortland | 09.07. | DIS | 49 | 2 155 | 60 947 |
7. | Space Jam: Uusi legenda | Malcolm D. Lee | 16.07. | SFS | 39 | 1 749 | 12 355 |
8. | Croodit: Uusi aika [animaatio] | Joel Crawford | 02.07. | SFS | 48 | 1 688 | 31 766 |
9. | Old | M. Night Shyamalan | 21.07. | FK | 44 | 1 290 | 8 869 |
10. | Kadonneen arkin metsästäjät: Yli laidan! [animaatio] | Toby Genkel Sean McCormack |
30.07. | CMA | 25 | 850 | ensi-ilta |
11. | Kirottu 3: Paholaisen vallassa | Michael Chaves | 04.06. | SFS | 19 | 766 | 28 035 |
12. | Yhdet vielä | Thomas Vinterberg | 21.05. | AF | 11 | 675 | 18 434 |
13. | Nomadland | Chloé Zhao | 26.03. | DIS | 17 | 567 | 17 115 |
14. | Hitman's Wife's Bodyguard | Patrick Hughes | 16.07. | CMA | 21 | 437 | 5 944 |
15. | JP ja murtovaras ![]() |
Jani Korhonen | 23.07. | BLP | 17 | 412 | 2 088 |
16. | Lassie palaa kotiin | Hanno Olderdissen | 23.07. | FF | 16 | 309 | 1 672 |
17. | Supernova | Harry Macqueen | 16.07. | FK | 30 | 275 | 3 689 |
18. | Lasse: operaatio juhannus | Erland Beskow | 09.07. | AF | 8 | 243 | 3 456 |
19. | Lupaava nuori nainen | Emerald Fennell | 07.05. | FK | 7 | 187 | 14 182 |
20. | Wrath of Man | Guy Ritchie | 21.05. | SFS | 3 | 154 | 9 938 |
... | Happy Together [uusintaensi-ilta] | Wong Kar-Wai | 30.07. | CM | 3 | 94 | ensi-ilta (6 315) |
Lähde: SES