Löysässä hirressä kiikutaan: Lupaava nuori nainen oli viikonlopun katsotuin, rajut kokoontumisrajoitukset jatkuvat

lupaavanuorinainen1still
Carey Mulligan on lupaava nuori nainen. Kuva: Finnkino

Kevään Oscar-gaalassa palkitut Lupaava nuori nainen ja Minari saivat varsinaisen ensi-iltansa viime perjantaina, vaikka maan suurimmat elokuvateatterit ovat kiinni ja useissa maakunnissa saliin saa laskea vain kuusi katsojaa. Tulokset olivat tilanteen mukaisia: Emerald Fennellin ohjaama Lupaava nuori nainen oli viikonlopun katsotuin elokuva surkealla 879 katsojan tuloksellaan ja  Lee Isaac Chungin ohjaama Minari kolmanneksi katsotuin 466 katsojallaan. Lupaava nuori nainen pyöri 56:ssa ja Minari 46 salissa.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan alueella kuuden katsojan kokoontumisrajoitus jatkuu ainakin 31. toukokuuta saakka. Siitä huolimatta tämän viikon perjantaina valkokankaille on tulossa neljä ensi-iltaa, joista  Juuso Syrjän ohjaama Karalahti ja Joonas Berghällin Punkkisota ovat kotimaisia dokumenttielokuvia. Solar Films Oy:n tuottama Karalahti jäi ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea, mutta Berghällin October Oy:n tuottama Punkkisota sai liki 270 000 euroa tuotannon ennakkotukea 530 000 euron kokonaiskustannuksiinsa.

Tämän viikon perjantain ensi-iltoja ovat myös Viggo Mortensenin esikoisohjaus Falling ja Adam Wingardin ohjaama Godzilla vs Kong.

 

Viikonlopun katsotuimmat 7.–9.5.2021

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Lupaava nuori nainen Emerald Fennell 07.05.21 FK 56 879 ensi-ilta
2 433
2. Nomadland Chloe Zháo 26.03.21 DIS 37 485 4 605
3. Minari Lee Isaac Chung 07.05.21 FK 46 466 ensi-ilta
1 909
4. Yhdet vielä Thomas Vinterberg 21.05.21 AF 23 233 5 402
ennakot
5. Kuka pelkää puudelia [animaatio] Alexs Stadermann 21.05.21 CMA - 213 213
ennakot
6. Raya ja viimeinen lohikäärme [animaatio] Don Hall
Carlos López Estrada
05.03.21 DIS 21 196 5 225
7. Flummelit [animaatio]
David Silverman
Raymond S. Persi
28.05.21 FK 23 192 6 689
ennakot
8. Koiranpäivät [animaatio] Kevin Johnson 21.02.20 CMA 10 149 38 588
9. Sound of Metal Darius Marder 04.06.21 CM 14 94 2 207
ennakot
10. Risto Räppääjä ja väärä Vincent Maria Sid 09.10.20 NF 9 91 158 787
11. Tove Zaida Bergroth 02.10.20 NF 11 75 161 059
12. The Marksman Robert Lorenz 26.02.21 SFS 10 74 3 156
13. Imperiumin vastaisku [uusinta] Irvin Kershner 19.06.20 DIS 17 67 4 615
(202 630)
14. Palm Springs Max Barbakow 27.11.20 CM 11 62 9 507
15. Bigfoot – Isojalan perhe [animaatio] Jeremy Degruson
Ben Stassen
23.10.20 FK 16 59 24 975
16. Demon Slayer The Movie: Mugen Train [animaatio] Haruo Sotozaki 04.06.21 CM 5 52 664
ennakot
17. Kuka pelkää noitia Robert Zemeckis 19.02.21 SFS 10 50 4 763
18. Freaky Christopher Landon 13.11.20 SFS 3 33 9 124
19. Ensilumi Hamy Ramezan 16.10.20 NF 3 30 24 975
20. Trolls: Maailmankiertue [animaatio] Walt Dohrn 25.09.20 SFS 7 29 39 467

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).