christophernolandunkirk1
Christopher Nolan ja Kenneth Branagh Dunkirkin kuvauksissa. Kuva: Warner Bros.

Suomen noin 160 elokuvateatterista vain noin 30 avaa ovensa kesäkuun alkupuolella koronarajoitusten helpottaessa. Laajaa innostusta teattereiden avaamiseen ei näytä olevan, koska tarjolla ei ole mitään uutta esitettävää ja seuraavat ensi-illat on päivätty vasta heinäkuun ensimmäiselle perjantaille. Elokuvalevittäjät kuitenkin vuokraavat jo ensi-iltansa saaneita elokuvia kaikille halukkaille teattereille.

Päätös elokuvateattereiden avaamisesta on niiden pyörittäjillä, eivätkä Suomen Filmikamari tai SEOL ole puuttuneet asiaan.

– Meillä ei ole ollut tämän suhteen erityistä agendaa. Jokaisen elokuvateatterin on itse päätettävä, milloin on paikka avata. Teatterit kun toimivat taloudellisella riskillä, Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen kertoo.

Tämänhetkisen tilanteen perusteella näyttää ilmeiseltä, että maan suurimmat elokuvateatteriketjut Finnkino, Bio Rex ja Savon Kinot avaavat ovensa vasta heinäkuussa. Silloin valkokankaille saapuu myös Christopher Nolanin Tenet, Warner Bros. -studion jättiläistuotanto, josta odotetaan elokuvateattereiden pelastajaa. Nolanin kymmenestä tähänastisesta elokuvasta yhdeksän on nähty Suomen valkokankailla, ja ne ovat saaneet yhteensä 1,32 miljoonaa katsojaa. Vaille täkäläistä teatterilevitystä jäi vain esikoisohjaus Following (1998).

Koko Euroopassa Nolanin elokuvat ovat keränneet yhteensä 126 miljoonaa katsojaa.

 

Ainakin nämä teatterit aukeavat kesäkuussa

Akaa Kino-Toijala 5.6.
Espoo Kino Tapiola 3.6.
Forssa Forssan elävienkuvien teatteri 2.6.
Heinola Elo 5.6.
Helsinki Cinema Orion 1.6.
Helsinki Kino Regina 1.6.
Helsinki WHS Teatteri Union 1.6.
Helsinki Riviera 1.6.
Hyvinkää Kinoma 1.6.
Janakkala Kino Tervakoski 3.6.
Joutsa Kino Joutsa 3.6.
Kaarina Kino Piispanristi 3.6.
Karjaa Bio Pallas 5.6.
Kauhajoki Bio Marlon 3.6.
Kauhava Y-Kino 1.6.
Kokkola Bio Rex (ei ketjua) 5.6.
Kolari Kino Kellokas 1.6.
Kurikka Kino Jalasjärvi 1.6.
Kuusamo Kino Kuusamotalo 5.6.
Kuusankoski Studio 123 1.6.
Lahti Kino Iiris 1.6.
Loviisa Marilyn 1.6.
Maarianhamina Bio Savoy 1.6.
Oulainen Kinokulma 1.6.
Pieksämäki KinoMania 5.6.
Raasepori Bio Forum 1.6.
Seinäjoki Matin-Tupa 4.6.
Sotkamo Kino Visio 1.6.
Suonenjoki Kino Rio 1.6.
Tampere Arthouse Cinema Niagara 1.6.
Turku Kino Diana 3.6.
Vaasa Kino Ritz 4.6.
Valkeakoski Kino-Sampo 5.6.
Vantaa Bio Grand 1.6.
Vimpeli Nuorisokuvat 3.6.

 

Päivitetty klo 12.18: lisätty teattereita

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja