jaatavapolte1rennypaersch
Kuvaaja Henrik Paersch ja Renny Harlin pelleilevät Jäätävän poltteen kuvauksissa. Kuva: Markus Selin

Solar Films Oy:n mukaan Renny Harlin ohjaa ensi kesänä kuvattavan Luokkakokous 3:n, joka on samalla vasta toinen Harlinin Suomessa kuvaama elokuva esikoisohjauksensa Jäätävän poltteen (1986) jälkeen.

– Koska aikataulussani oli juuri nyt tilaa ja oikea mahdollisuus aukeni edessäni, vastaus oli päivänselvä. Kotimaisen komedian teko rakkaassa kesä-Suomessa on minun palkintoni itselleni vuosikymmenistä tien päällä. Odotan tämän kesän antavan minulle ainutlaatuisen elämyksen ja aion panna kaiken kokemukseni likoon, jotta luon Suomen kansalle klassikon, josta kaikki voivat nauttia pitkään, Harlin sanoo tuotantoyhtiön tiedotteessa.

Edeltäjiensä tapaan Luokkakokous 3 pohjautuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvasarjaan ja tarkemmin sanottuna sen kolmanteen osaan, joka valmistui vuonna 2016. Suomalaisversion pääosissa nähdään Taneli Mustosen kahdesta ensimmäisestä Luokkakokouksesta tuttu kolmikko Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa.

Luokkakokous 3 saa ensi-iltansa vuonna 2021.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Elokuvateatterit avoinna jälleen 1.6. alkaen

 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja