aikajonkasain1still
Olga Temonen näyttelee Jaana Kivimäen roolin. Kuva: Optipari

Tuukka Temosen seuraava elokuva on esteratsastaja Jaana Kivimäestä kertova Aika jonka sain, jonka ensimmäinen kuvausjakso alkaa 19. elokuuta ja kestää syyskuun 7. päivään saakka. Toinen kuvausjakso on 14.–28. lokakuuta, ja kaikkiaan elokuvalla on 25 pääkuvauspäivää.

Aika jonka sain on Temosen kolmas pitkä elokuvan ja myöskin kolmas tositarina. Esikoisohjaus, omaelämäkerrallinen Apulanta-yhtyeen tarina Teit meistä kauniin (2016) keräsi elokuvateattereihin yli satatuhatta katsojaa, mutta Jari Sarasvuosta kertoneen Valmentajan (2018) katsojamäärä jäi alle 15 000:nnen. Valmentajan huono menestys ei ole vähentänyt intoa jatkaa.

– Into elokuvantekoon vaihtelee elokuvan teon eri vaiheissa, Temonen sanoo. – Rahoitusvaihe on hyvin tuskallista ja mitään intoa harvemmin on, mutta sitten kun lähestytään kuvauksia, niin tilanne muuttuu ihan täysin. Kaikki päivät tuntuvat hyviltä ja varsinkin tässä elokuvassa motivaatiota lisää, kun on niin paljon vaikeita kohtauksia, joita täytyy ihan teknisestikin harjoitella, hän kertoo.

– Mutta rahoitusvaiheessa Valmentajan menestymättömyys tietenkin kummittelee koko ajan niskassa. Sitä hetkellisesti ajattelee, että en mä näitä osaa ja kaikki muutkin ovat sitä samaa mieltä. Olen mä myös tämän elokuvan kohdalla sanonut niin kuin Valmentajankin, että tämä saa olla viimeinen mitä tehdään.
 
teitmeistakauniin4still
Tatu Sinisalo, Teppo Manner ja Roope Salminen elokuvassa Teit meistä kauniin (2016). Kuva: Optipari
 
Aiempia pienempi budjetti
Kahden aiemman elokuvan tapaan Aika jonka sain on Temosen Optipari Oy:n tuotantoa. Elokuvasäätiön tuotantotukea hanke ei ole vielä saanut. Budjetti on 833 000 euroa, tuntuvasti vähemmän kuin Valmentajan 1,3 miljoonaa ja Teit meistä kauniin 1,1 miljoonaa euroa. Temosen mukaan budjetti on kuitenkin riittävä.
 
Kahdesta aiemmasta elokuvasta poiketen Aika jonka sain on puoliksi Temosen itsensä käsikirjoittama. Toisena käsikirjoittajana ja tuottajana on hänen puolisonsa Olga Temonen, joka nyt näyttelee elokuvan pääroolinkin.  Hänen lisäkseen mukana ovat muiden muassa Pilvi Hämäläinen, Anu Sinisalo, Satu Silvo, Riitta Havukainen, Ville Myllyrinne ja Mikael Rejström.  

Elokuvan kuvaajaa ei ole vielä valittu, mutta leikkaaja Juha Kärkkäinen, lavastaja Einari Saarinen, pukusuunnittelija Riia Lampinen ja maskeeraussuunnittelija Satu Arvo olivat mukana jo Temosen kahdessa edellisessä elokuvassa.  

 

Todelliset ihmiskohtalot kiehtovat

Syitä siihen, miksi tositarinat erityisesti Temosta kiinnostavat, on hänen mukaansa monia. – Varmaan osittain siitä dokumentti- ja tv-taustasta johtuen. Olen enemmän kiinnostunut todellisesta maailmasta kuin kuvitteellisista tilanteista. Suomessa on paljon mielenkiintoisia elämänkohtaloita ja monet niistä taipuvat elokuviksi. Itselleni todellisiin tapahtumiin perustuvat elokuvat antavat jonkun kivan extran, että nämä ovat todellakin tapahtuneet jollekin, hän kertoo.

Temosen mukaan todellisten tapahtumien kuvaaminen auttaa myös käsikirjoitustyössä. – Käsikirjoituksellisesti todelliset tapahtumat antavat jonkun raamin, jonka sisällä pitää toimia. Se poistaa paljon valintoja ja tekee tekemisestä selkeämpää. Ja minusta on etuoikeus, jos saa kertoa toisten ihmisten tarinoita suurelle yleisölle.

Toisaaltahan tositapahtumiin pohjautuvan elokuvan kirjoittamisessahan voi olla omat rajoituksensa. – Lähinnä tarkoitan sitä, että tarina on se, mikä se on ja siinä ei ole kaikki mahdollista. Fiktiossa kaikki on mahdollista, jolloin tarinan kulun vaihtoehtoja on rajattomasti. Tämä olisi minusta vaikeaa, koska henkilöt voisivat ratkaista tilanteen millä tahansa keinolla. Minusta rajalliset vaihtoehdot ennemmin helpottavat tekemistä kuin rajoittavat, Temonen vastaa.

44-vuotias ohjaaja-tuottaja muistuttaa, että tapahtumaympäristö on suomalaisessa elokuvassa uusi. – Toistaiseksi meillä ei ole ollut elokuvaa, joka sijoittuisi hevosurheilumaailmaan ja jossa on vielä voimakkaan naisen selviytymistarina mukana, hän sanoo. Ratsastusharrastuksen ja raviurheilun suosion ansiosta Temonen myös uskoo elokuvan menestysmahdollisuuksiin.

Elokuvan päähenkilö oli kansallisen tason esteratsastaja, joka halvaantui alaraajoistaan jäätyään hevosenkuljetusauton lastalaussillan alle. Kivimäki kuitenkin palasi ratsaille, ja osallistui muun muassa vuoden 2012 paralympialaisiin.

– Itseäni kiinnostaa pienet jokapäiväiset valinnat. Joku näistä pienistä valinnoista voi vaikuttaa merkittävästi tulevaan elämään. Ja juuri tästä täysin merkityksettömästä valinnasta johtuen elokuvamme päähenkilö menettää liikuntakyvyn. Se tässä Jaana Kivimäen tarinassa eniten minua kiinnosti, Temonen kertoo.

Aika jonka sain tulee elokuvateattereihin 13. maaliskuuta 2020.

Ensi-illat

Keskiviikko 17.7.

leijonakuningasjuliste

Perjantai 19.7.

childsplayjul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

poikajailves19juliste pelikaanimies19juliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja