
Ohjaaja-käsikirjoittaja Inari Niemi. Kuva: Antti Lehtovirta
Inari Niemen ohjaaman Joulumaa-komedian ensimmäinen traileri on julkaistu tänään ja se on nähtävillä alapuolella. Helsinki-filmi Oy:n tuottama elokuva kertoo eri-ikäisten miesten ja naisten yhteisestä joulunvietosta luomutilalla maaseudulla. Niemen itsensä käsikirjoittaman elokuvan pääosissa nähdään Milka Ahlroth, Mari Rantasila, Anna Paavilainen, Eero Ritala, Martti Suosalo ja Tommi Korpela.
Joulumaa saa ensi-iltansa joulukuun ensimmäisenä päivänä Nordisk Filmin levittämänä.
38-vuotias Niemi teki debyyttinsä pitkän näytelmäelokuvan ohjaajana Kesäkavereilla (2014), joka keräsi lähes 130 000 katsojaa. Joulumaan näyttelijöistä Paavilainen, Ritala ja Ahlroth nähtiin myös Kesäkavereissa.
Traileri:
ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).