Uusi Twin Peaks esitetään syksyllä Subilla

twinpeaks1
Kyle MacLachlan palaa agentti Cooperin rooliin. Kuva: Showtime

David Lynchin Twin Peaks -sarjan kolmas tuotantokausi nähdään loppuvuodesta Suomessa Sub-kanavan ohjelmistossa heti alkuperäisen sarjan uusinnan jälkeen. Ensimmäisen ja toisen tuotantokauden uusinnat alkavat tiistaina 12. syyskuuta, ja uusintoja esitetään kolmen jakson viikkotahdilla.

Subin tiedottaja ei osannut vielä sanoa tarkkaa alkamisajankohtaa kolmannelle tuotantokaudelle. Alkuperäisessä Twin Peaksissa on 30 jaksoa, joten kolmen jakson viikkotahdilla sen esittämiseen menee 10 viikkoa, eli kolmas kausi alkaisi silloin aikaisintaan viikolla 47.

Vuonna 1990 ensiesityksensä saanut Twin Peaks pyöri ensimmäisen kerran Suomen televisiossa MTV3-kanavalla 18. helmikuuta 1991 alkaen.

 

Vuonna 2014 julkaistu Twin Peaks: The Entire Mystery -Blu-ray-kokoelma sisältää sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta sekä Twin Peaks: Tuli kulje kanssani -elokuvan.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).