
Martti Suosalo elokuvassa Musta jää (2007). Kuva: Making Movies
Inland Film Company Oy:n tuottama Suomen hauskin mies -elokuva sai Suomen elokuvasäätiöltä 690 000 euron tuotantotuen 1 660 000 euron kokonaiskustannuksiin. Elokuvan ohjaavan Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoittama draamaelokuva pohjautuu tositapahtumiin ja kertoo kuolemaantuomituista punavangeista, jotka uuden oikeudenkäynnin toivossa valmistavat huvinäytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi.
Elokuvan pääosassa nähdään kolmesti Jussilla palkittu Martti Suosalo, jolle se on ensimmäinen elokuvapäärooli sitten Arto Halosen Isänmaallisen miehen (2013). Suomen hauskin mies on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa. Suosalon lisäksi mukana ovat tuore Jussi-voittaja Jani Volanen ja Axel Milberg. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Heikki Färm ja lavastajaksi Kaisa Mäkinen.
55-vuotias Heikki Kujanpää debytoi elokuvaohjaajana vain pienimuotoisen teatterilevityksen saaneella Jäänmurtajalla vuonna 1997. Hieman laajemman levityksen sai Pieni pyhiinvaellus (2000), tosipohjainen pohjalaisdraama, joka voitti parhaan TV-elokuvan Venlan, vaikka se ei televisioelokuva ollutkaan.
Kujanpään viimeisin teatterilevitykseen tehty elokuva on Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta kertova Putoavia enkeleitä (2008), joka voitti kolme Jussi-palkintoa. Sittemmin Kujanpää on ohjannut muun muassa Joulukuusivarkaat-televisioelokuvan (2009).
Suomen hauskimman miehen ruotsalaisena osatuottajana toimii Ljudbang.
Päivitetty 16.5. klo 18:41 elokuvan kokonaisbudjetti sekä tekijätietoja.
ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).