Suomen Filmiteollisuuden DVD-kokoelmaan tulee yli 200 elokuvaa

jormanortimoa1
Ohjaaja Jorma Nortimo (käsikirjoitus kädessään) Perheen mustan lampaan (1941) kuvauksissa. SF.

Erkki Karun perustaman ja myöhemmin T. J. Särkän johtaman Oy Suomen Filmiteollisuuden (SF) lähes kaikki pitkät elokuvat julkaistaan yhtenä DVD-kokoelmana lokakuun 21. päivänä.  SF-kokoelman julkaisusta vastaava VLMedia Oy ei vielä ilmoittanut kaikkia kokoelman elokuvia, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan se tulisi sisältämään 220 DVD:tä. Kokoelman suositushinta on 199,95 euroa.

SF:n 238 pitkästä elokuvasta peräti 198 on jo aiemmin julkaistu DVD:llä ja siten tarpeellinen materiaali on jo olemassa. Pääasiassa ilman DVD-julkaisua on jäänyt yhtiön varhaisin tuotanto.

Tähän mennessä vailla DVD-julkaisua olleet Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934) ja Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955) julkaistaan DVD:llä kesällä ja syksyllä. Meidän poikamme ilmassa – me maassa saapuu kauppoihin elokuun 12. päivänä osana Meidän poikamme -kokoelmaa ja Nukkekauppias puolestaan saa oman julkaisunsa syksyllä.


DVD:llä julkaisemattomat SF:n elokuvat: 

sfmutterilogo 1930-luku: Syntipukki (1935), Roinilan talossa (1935), Onnenpotku (1936), Pohjalaisia (1936), Kuin uni ja varjo (1937), Kuriton sukupolvi (1937), Olenko minä tullut haaremiin (1938), Vieras mies tuli taloon (1938), Syyllisiäkö? (1938), Halveksittu (1939), Jumalan tuomio (1939), Pikku pelimanni (1939)

1940-luku: Oi, kallis Suomenmaa (1940), Oi, aika vanha, kultainen...! (1942), Uuteen elämään (1942), Niin se on, poijaat (1942), Tyttö astuu elämään (1943), Hevoshuijari (1943), Synnitön lankeemus (1943), Anna Liisa (1945), Nokea ja kultaa (1945), Ristikon varjossa (1945), Hedelmätön puu (1947), Haaviston Leeni (1948), Irmeli, seitsentoistavuotias (1948), Pontevat pommaripojat (1948), Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (1949), Serenaadiluutnantti (1949), Isäntä soittaa hanuria (1949)

1950-luku: Pitkäjärveläiset (1951), Tervetuloa aamukahville eli tottako toinenki puoli? (1952), Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953), Mä oksalla ylimmällä (1954), Majuri maantieltä (1954), Äidittömät (1958), Pieni luutatyttö (1958)

1960-luku: Kertokaa se hänelle... (1961), Me (1961), Pikku suorasuu (1962) ja Ihana seikkailu (1962)

sekä yhteistuotannot Neljä rakkautta (1951) ja Avaruusraketilla rakkauteen (1959) ja dokumenttielokuva Suomen suurkisat 1947 (1947).

 

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).