Mika Kaurismäen Queen Kristina -filmi koki suuria muutoksia

Mika Kaurismäen kahdentoista vuoden ajan suunnittelema filmi Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626–1689) on kokenut suuria muutoksia nyt, kun filmin toteutuminen on lähempänä toteutumista kuin aikaisemmin. Away from Her -elokuvan ohjaajanakin tunnetun Sarah Polleyn sijaan Kaurismäen elokuvan pääroolin näyttelee tuntematon ruotsalainen näyttelijätär Malin Buska, joka nähtiin Suomenkin valkokankailla hiljattain Björn Rungen Happy End -draamassa.

Samanaikaisesti Kaurismäen elokuva on muuttunut Queen Christinasta muotoon Kristina of Sweden. Kaurismäen oma Marianna Films -yhtiö tuottaa kuusi miljoonaa euroa maksavan elokuvan yhteistuotantona ruotsalaisen, ranskalaisen, saksalaisen ja kanadalaisen osatuottajan kanssa. Saksassa ja Ruotsissa kuvattavan elokuvan tuotanto alkaa helmikuussa 2013.


Lähde: Nordisk Film & TV Fond

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).