Arto Halosen Prinsessa uudelleenfilmataan Yhdysvalloissa

W2 Media -tuotantoyhtiö on ostanut Arto Halosen Prinsessan englanninkielisen uudelleenfilmatisoinnin tuotanto-oikeudet. Mielisairaalan potilaasta, Anna Lappalaisesta, tarinan kertovan filmin päärooliin kaavaillaan ns. A-luokan tähteä, mutta sen enempää tietoa projektista ei tällä hetkellä ole.

W2 Media on pieni yhtiö, joka ei ole aikaisemmin tuottanut ensimmäistäkään elokuvaa, vaan toiminut muutaman elokuvan levittäjänä.


Lähde: The Hollywood Reporter | Kuva: Sandrew Metronome

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).