Vares 4 ja Aleksi Mäkelän tv-sarja saivat tuotantotukea

Reijo Mäen romaaniin perustuva Vares & kaidan tien kulkijat -elokuva sai Suomen Elokuvasäätiöltä 375 000 euron tuotantotuen, kertoo SES tuoreessa tiedotteessaan. Anders Engströmin ohjaaman filmin tuotantokustannukset nousevat kokonaisuudessaan noin 1,4 miljoonaan euroon, joka on saman verran kuin Pahan suudelma -filmin budjetti. Samaiseen Vares-elokuvien sarjaan lukeutuva Pahan suudelma sai helmikuussa SES:ltä 400 000 euron tuotantotuen.
Elokuvasäätiö myönsi 60 000 euron tuotantotuen kahdeksanosaiselle Ratkaiseva isku -televisiosarjalle, jonka ohjaa Aleksi Mäkelä Solar Television Oy:lle. Nykypäivän suosituimpana kotimaisena elokuvaohjaajana tunnettu Mäkelä ohjasi kaksi ensimmäistä Juha Veijosen tähdittämää Vares-elokuvaa vuosina 2004 ja 2007.
Roosa Toivosen ohjaama ja säveltäjä Tuomas Kantelisen yhdessä Seppo Toivosen kanssa tuottama The Italian Key -komedia sai SES:ltä 150 000 euron tuen. Ulkomaalaisten näyttelijöiden yhdessä Mikko Leppilammen kanssa tähdittämässä 1,5 miljoonan euron suuruisessa tuotannossa on mukana pääasiassa ulkomaalaisia tekijöitä, esimerkiksi filmin leikkaajana työskentelee Paul Martin Smith (Matka maan keskipisteeseen, Star Wars: Episodi I - Pimeä uhka, Renny Harlinin Jäätävä polte ja Mindhunters).
Myös FC Venus -ohjaaja Joona Tenan uusi elokuva Syvälle salattu sai tuotantotukea SES:ltä. Mikko Tenhusen Marko Röhrin ja Ilkka Matilan yhtiölle tuottama filmi kertoo "kylästä, joka uhkaa hukkua rakennettavan tekoaltaan alle". Pekka Lehtosaaren, Tenan ja Tenhusen käsikirjoittama projekti on budjetiltaan 1,4 miljoonan euron suuruinen, johon Elokuvasäätiö myönsi lähes 700 000 euron tuotantotuen.
Lähde: SES | Kuva: Solar Films