Rike Jokelan uusi elokuva on uudelleenfilmatisointi Paolo Genovesen Salaisuuksien illallisesta
Alkuperäinen Salaisuuksien illallinen valmistui vuonna 2016. Kuva: Future Film
Rike Jokelan ohjaama, vielä vailla ensi-iltapäivää oleva Täydelliset vieraat on uudelleenfilmatisointi Paolo Genovesen italialaiselokuvasta Salaisuuksien illallinen (2016). Elokuvan pääosissa nähdään Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, Jani Volanen, Joonas Saartamo, Malla Malmivaara, Laura Birn ja Pekka Strang.
Kun Elokuvasäätiö myönsi hankkeelle 550 000 euron tuotantotuen maaliskuussa 2024, käsikirjoituksen tekijäksi ilmoitettiin Tiina Lymi, mutta kuvauskäsikirjoituksen teki kuitenkin Juha Jokela Genovesen alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta.
Lucy Loves Drama Oy:n Marko Antilan ja Oskari Hutun tuottaman Täydellisten vieraiden budjetti on 1,84 miljoonaa euroa. Viimeisimmässä, 4. maaliskuuta pidetyssä tukipäätöskokouksessaan säätiö myönsi Nordisk Filmille 100 000 euron markkinointi- ja levitystuen.
Genovesen Salaisuuksien illallinen on filmattu uudelleen yli 20 maassa, ainakin Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Kreikassa, Puolassa, Alankomaissa, Romaniassa, Turkissa, Intiassa, Armeniassa, Libanonissa, Meksikossa, Japanissa, Korean tasavallassa, Kiinassa, Vietnamissa, Indonesiassa, Venäjällä sekä slovakialais-tšekkiläisenä yhteistuotantona ja nyt Suomessa.
Salaisuuksien illallinen keräsi Suomen elokuvateattereissa 9 774 katsojaa. Sen ja 15 siitä tehtyä uudelleenfilmatisointia ovat keränneet Euroopan unionin alueella yhteensä 18 361 431 katsojaa. Vertailukohtana mainittakoon viimeisin Bond-elokuva No Time to Die (2021), jonka näytöksiin myytiin EU-maissa yhteensä 34 008 724 lippua.
Muokattu 17.3.: Juha Jokela kirjoitti kuvauskäsikirjoituksen. Antila toinen tuottaja.
Salaisuuksien ilallisen ja sen uudelleenfilmatisointien katsojaluvut EU-maissa:
ELOKUVA | VUOSI | OHJAUS | KOTIMAASSAAN | KOKO EU:SSA |
Saksa | 2019 | Bora Dagtekin | 5 355 929 | 6 022 305 |
Espanja | 2017 | Álex de la Iglesia | 4 478 353 | 4 481 851 |
Italia | 2016 | Paolo Genovese | 2 722 759 | 3 210 588 |
Ranska | 2018 | Fred Cavayé | 1 592 953 | 1 780 377 |
Turkki | 2018 | Serra Yilmaz | 846 833 | 846 833 |
Puola | 2019 | Tadeusz Sliwa | 667 023 | 683 265 |
Alankomaat | 2021 | Will Koopman | 281 947 | 282 031 |
Unkari | 2018 | Krisztina Goda | 274 568 | 274 568 |
Kreikka | 2016 | Theodoris Atheridis | 199 166 | 202 604 |
Tanska | 2023 | Dagur Kári | 179 755 | 179 755 |
Slovakia / Tsekki |
2021 | Zuzana Marianková | 159 269 106 329 |
265 598 |
Islanti | 2023 | Elsa Maria Jakobsdóttir | 56 236 | 56 236 |
Norja | 2022 | Arild Andresen | 44 842 | 44 842 |
Romania | 2021 | Octavian Strunila | 16 370 | 16 370 |
Venäjä | 2019 | Alexei Nuzhny | ei tiedossa | 14 208 |