Levoton Tuhkimo sai viidessä päivässä yli 60 000 katsojaa
Elias Salonen ja Saku Taittonen rooleissaan Lasse Norreksena ja Pertti Neumannina. Kuva: Yellow Film & TV Oy
Porilaisen Dingo-yhtyeen alkuvaiheista kertova Levoton Tuhkimo saapui elokuvateattereihin joulupäivänä ja keräsi viidessä päivässä 62 251 katsojaa. Siitä viikonlopun osuus oli 37 423 katsojaa 142 salista.
Levoton Tuhkimo on Mari Rantasilan viides pitkän elokuvan ohjaustyö ja ensimmäinen, joka ei ole lastenelokuva. Rantasila ohjasi vuosina 2008–2012 kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa, jotka saivat yhteensä yli 850 000 katsojaa. Neljäs ohjaustyö oli Puluboin ja Ponin leffa (2018), jonka näki teattereissa vain 37 234 suomalaista, mutta jolle siitä huolimatta suunniteltiin jatko-osaa, kunnes Elokuvasäätiön tuen puuttuminen teki suunnitelmista lopun.
Sari Aaltosen academy-kuvasuhteella kuvaaman Levottoman Tuhkimon tuotti Yellow Film & TV Oy, jolta on tullut elämäkertaelokuvat myös Juice Leskisestä ja Spede Pasasesta. Levottoman Tuhkimon budjetti oli 1,75 miljoonaa euroa, josta Elokuvasäätiön tuotantotuen osuus oli 635 000 euroa. Porin kaupunki maksoi tuotantoyhtiölle markkinointiyhteistyön muodossa 60 000 euroa.
Aleksi Mäkelän ohjaama jääkiekkotarina 95 (2017) oli ensimmäinen Yellow Filmin tuotanto, joka sai ensi-iltansa joulun välipäivinä. Maanantaille osuneena joulupäivänä teattereihin tullut elokuva sai ensimmäisen viikon aikana 40 276 katsojaa. Juicen (2018) ensi-ilta oli tapaninpäivänä ja sen tulos kyseiseltä viikolta 62 841 katsojaa. Yellow Film & TV:n "jouluelokuvia" ovat myös joulupäivänä 2023 teattereihin laskettu Syke: Särkynyt sydän, joka keräsi ensimmäisen viikon aikana 47 754 katsojaa, ja Napapiirin sankarit 4, jonka ensi-ilta oli perjantaille osuneena aatonaattona 2022.
Sonic the Hedgehog -elokuvaa ilman koronarajoituksia
Viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli Sonic the Hedgehog -videopelielokuvasarjan kolmas osa, joka pyöri viikonloppuna 102 salissa 20 890 katsojalle. Jeff Fowlerin ohjaaman trilogian ensimmäinen, helmikuussa 2020 vähän ennen koronapandemiaa teattereihin tullut osa avasi 14 775 katsojalla, ja huhtikuussa 2022 ensi-iltansa saanut kakkososa 9 059 katsojalla. Koronarajoituksista johtuen molemmat elokuvat jäivät kauas katsojapotentiaalistaan: ensimmäinen osa sai kaikkiaan 31 804 ja jatko-osa 46 099 katsojaa.
Viikonloppuna ensi-iltaan tuli myös kaksi muuta lastenelokuvaa. Lasse Perssonin ohjaama ruotsalainen piirroselokuva Pikku kummitus Lapanen pyöri 83 salissa 37 67 katsojalle, mutta Michel Fesslerin ohjaama ranskalainen live action -elokuva Bambi – tarina metsän elämästä sai vain 664 katsojaa. Bambin ensi-ilta oli jo keskiviikkona, mutta viiden päivän avaustulos oli silti vain 982 katsojaa. Pikku kummitus Lapanen -lastenkirjoista on tehty aiemmin kaksi elokuvaa, joista vajaan kolmen vartin mittainen Pikku kummitus Lapanen ja setä Riukuliini (2011) sai Suomessa 7 261 katsojaa.
Forrest Gumpin tekijöiden uusi yhteistyö ei kiinnostanut yleisöä
Varttuneemmalle yleisölle oli tarjolla kaksi uutuutta Pohjois-Amerikan mantereelta. Here toi yhteen Forrest Gumpin (1994) ohjaajan Robert Zemeckiksen, käsikirjoittaja Eric Rothin sekä päänäyttelijät Tom Hanksin ja Robin Wrightin, mutta kuten Yhdysvalloissa, elokuva sai kylmän vastaanoton myös Suomessa. Elokuvassa osittain tekoälyn turvin nuorennettujen Hanksin ja Wrightin draama pyöri viikonloppuna 70 salissa 2 688 katsojalle. Myös Here sai ensi-iltansa jo joulupäivänä; viiden päivän avaustulos oli vaivaset 3 776 katsojaa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Josh Margolin teki marraskuussa 95 vuotta täyttäneestä June Squibbistä toimintasankarin esikoiselokuvallaan Thelma, joka keräsi viikonloppuna 77 salista 2 475 katsojaa. Thelmakin alkoi pyöriä jo joulupäivänä, ja viiden ensimmäisen päivän aikana sen näki 4 309 suomalaista. Pääasiassa televisiosarjoissa pikkurooleja näytellyt Squibb tuli tunnetuksi Oscar-ehdokkuudella huomioidulla sivuosastaan Alexander Paynen Nebraskassa (2013).
Koomikko Artusin ohjaama ja tähdittämä Toisenlaiset kesäkaverit pahoitti maan suurimman päivälehden kriitikon mielen, mutta ei se kiinnostanut yleisöäkään: viikonlopun tulos oli 741 katsojaa 31 salista. Kotimaassaan Ranskassa elokuva on ollut yksi kaikkien aikojen suurimmista yleisömenestyksistä liki 11 miljoonalla katsojallaan.
Vallan toisenlaisista syistä useammankin kriitikon takajaloilleen nostanut Koston enkeli pyöri 38 salissa 811 katsojalle. Ensi-ilta oli jo joulupäivänä, mutta viidessä päivässä se kiinnosti vain 1 426 katsojaa. Kyseessä on kotimainen "nollabudjetin" amatöörielokuva, jonka ohjanneen Keke Soikkelin ensimmäisen pitkän elokuva Tuomion saari (2023) keräsi koko levityksensä aikana 10 065 katsojaa.
Ridley Scottin ohjaama Gladiator II ylitti viikonloppuna 100 000 katsojan rajan.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Levoton Tuhkimo ![]() |
Mari Rantasila | 25.12. | NF | 142 | 37 423 | 62 251 |
2. | Sonic the Hedgehog 3 | Jeff Fowler | 27.12. | FK | 102 | 20 890 | ensi-ilta 21 525 |
3. | Vaiana 2 [animaatio] | David Derrick Jr. Jason Hand Dana Ledoux Miller |
29.11. | DIS | 112 | 17 802 | 140 605 |
4. | Mufasa: Leijonakuningas [animaatio] | Barry Jenkins | 18.12. | DIS | 140 | 12 518 | 32 766 |
5. | Conclave | Edward Berger | 20.12. | SFS | 80 | 6 487 | 12 261 |
6. | Wicked | Jon M. Chu | 22.11. | FK | 53 | 6 248 | 67 348 |
7. | Gladiator II | Ridley Scott | 15.11. | FK | 48 | 5 567 | 100 952 |
8. | Pikku kummitus Lapanen [animaatio] | Lasse Persson | 27.12. | SFS | 83 | 3 767 | ensi-ilta 3 797 |
9. | Here | Robert Zemeckis | 25.12. | NF | 70 | 2 688 | ensi-ilta 3 776 |
10. | Thelma | Josh Margolin | 25.12. | FK | 77 | 2 475 | ensi-ilta 4 309 |
11. | Niko ja myrskyporojen arvoitus [animaatio] ![]() |
Kari Juusonen Jørgen Lerdam |
11.10. | NF | 47 | 2 219 | 108 469 |
12. | Astrid Lindgrenin joulutarinoita [animaatio] | Are Austnes Yaprak Morali |
05.12. | CMA | 57 | 1 611 | 19 018 |
13. | Heretic – epäuskoinen | Scott Beck Bryan Woods |
22.11. | CMA | 19 | 1 541 | 19 309 |
14. | Ainahan on huominen | Paola Cortellesi | 20.12. | FF | 33 | 1 515 | 3 432 |
15. | Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota [animaatio] | Kenji Kamiyama | 13.12. | WB | 48 | 1 311 | 8 974 |
16. | Kraven the Hunter | J. C. Chandor | 13.12. | SFS | 36 | 1 062 | 6 538 |
17. | Red One | Jake Kasdan | 08.11. | WB | 26 | 1 059 | 41 543 |
18. | Koston enkeli ![]() |
Keke Soikkeli | 25.12. | KK | 38 | 811 | ensi-ilta 1 426 |
19. | Toisenlaiset kesäkaverit | Artus | 27.12. | CMA | 31 | 741 | ensi-ilta 806 |
20. | Pieni pala kakkua | Maryam Moghadam Behtash Sanaeeha |
06.12. | CM | 13 | 678 | 7 734 |
... | Bambi – tarina metsän elämästä | Michel Fessler | 25.12. | SFS | - | 664 | ensi-ilta 982 |
Lähde: SES