Elokuvasäätiön uusi hallitus on valittu – puheenjohtajaksi Veronica Lindholm
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt Suomen elokuvasäätiön hallitukseen kahdeksan henkilöä seuraavan kolmivuotisen toimikauden ajaksi (1.1.2025–31.12.2027). Ensi vuodeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Veronica Vitzthum Lindholm, joka tunnetaan Finnkino Oy:n entisenä toimitusjohtajana. Nykyisin Lindholm on kiinteistöyhtiö Kojamo Oyj:n hallituksessa. Lindholmin varajäseneksi nimettiin Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Haanpää.
Hallituksen varapuheenjohtajaksi nimettiin varatuomari ja muusikko Tommi Saarikivi, joka hoitaa samaa tehtävää myös 31. joulukuuta 2024 saakka jatkavassa nykyisessä hallituksessa. Saarikivi oli sitä ennen yhden kolmivuotiskauden hallituksen varajäsenenä, joten hän on mukana hallituksen kokoonpanossa jo kolmatta peräkkäistä kautta, vaikka OKM:n mukaan "sama henkilö voi olla hallituksessa yhtäjaksoisesti enintään kaksi toimikautta".
Saarikiven henkilökohtainen varajäsen on Yleisradiossa ja Elokuvasäätiössä aiemmin työskennellyt Erkki Astala. Astala on osakkaana elokuvantekijöille konsulttipalveluita tarjoavassa Astala Lehtola Mantila Oy:ssä.
Hallituksen jäseniksi nimettiin neljä henkilöä. Suomen Musiikkikustantajat ry:n toiminnanjohtaja Jari Muikku on vuoden lopussa toimikautensa päättävässä nykyisessä hallituksessa Saarikiven varajäsen. Uudessa hallituksessa Muikun varajäsenenä on Juha Samola, joka työskenteli kolmen vuosikymmenen ajan AVEK:ssa ennen eläkkeelle jäämistään. Nykyisessä hallituksessa Samola on Antti Alasen varajäsenenä.
Nykyisessä hallituksessa istuva professori Laura Kolbe jatkaa jäsenenä myös uudessa hallituksessa ja saa varajäsenekseen yliopistonlehtori Satu Kyösolan. Samoin hallituksen jäsenenä jatkaa Musicmakers Oy:n hallituksen jäsen Maija Kuusi, jonka varajäsen on jatkossakin Neogames Finland ry:n johtaja Koopee Hiltunen. Jatkoa saa myös entinen Svenska kulturfondenin johtaja Leif Jakobsson ja hänen varajäsenensä Pirjo Airaksinen.
Myös Maija Kuusi, Pirjo Airaksinen ja Koopee Hiltunen tulevat olemaan kolmatta toimikautta Elokuvasäätiön hallituksessa. Kuusi oli varajäsen vuonna 2019 ja varsinainen jäsen toimikaudella 2020–2022 ja 2022–2025, Airaksinen varajäsen 2020–2022 ja jäsen 2022–2025 ja Hiltunen puolestaan varajäsen 2020–2022 ja 2023–2025. Leif Jakobsson oli varajäsen toimikaudella 2019–2021 ja jäsenenä tauon jälkeen 2023–2025.
Päivitetty klo 12.08: Lisätty tieto Kuusen toimikausista. Klo 12.17: Lisätty tieto Jakobssonin, Airaksisen ja Hiltusen toimikausista.