Inside Out - mielen sopukoissa 2:lle vuoden paras avaustulos

insideout2still

Kelsey Mannin ohjaama uusin Pixar-animaatio Inside Out – mielen sopukoissa 2 teki vuoden parhaimman avaustuloksen kerättyään viikonlopun aikana 54 826 katsojaa. Jo keskiviikkona ensi-iltansa saaneen elokuvan ensimmäisen viiden päivän saldo on peräti 118 199 katsojaa, joihin sisältyvät myös ennakkonäytösten katsojat.

Kyseessä on paras animaatioelokuvan avaustulos sitten Frozen 2:n, joka tuli teattereihin joulun välipäivinä 2019 ja avasi 113 058 katsojalla.

Pete Docterin ohjaama Inside Out – mielen sopukoissa (2015) sai ensi-iltansa liki yhdeksän vuotta sitten elokuun lopulla 2015, jolloin se avasi 31 542 katsojan tuloksella ja keräsi koko levityksensä aikana 254 076 katsojaa.

Muut viikonlopun ensi-illat pyörivät kaikki alle tuhannelle katsojalle. Per Simonssonin ohjaama ruotsalaiselokuva Sommartider sai 19 salista 550 katsojaa, Lucio Fulcin ohjaama The Beyond (1981) 14 salista 337 katsojaa, japanilaisanimaatio Blue Lock the Movie: Episode Nagi 25 salista 334 katsojaa ja Joonas Makkosen ohjaama englanninkielinen "omakustanne-elokuva", ilman Elokuvasäätiön tukea tuotettu Gravediggers 15 salista 162 katsojaa.

Tämän viikon keskiviikkona valkokankaille saapuu Shawn Levyn ohjaama Deadpool & Wolverine, josta tullee vuoden ensimmäinen menestys supersankarielokuvien saralla.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Inside Out – mielen sopukoissa 2 [animaatio] Kelsey Mann 17.07. DIS 118 54 826 ensi-ilta
118 199
2. Itse ilkimys 4 [animaatio] Chris Renaud 28.06. FK 90 10 980 179 158
3. Twisters Lee Isaac Chung 12.07. WB 82 3 676 12 506
4. Fly Me to the Moon Greg Berlanti 12.07. SFS 77 3 430 10 851
5. The Bikeriders Jeff Nichols 12.07. FK 80 2 668 10 096
6. Bad Boys: Ride or Die Adil El Arbi
Bilall Fallah
05.06. SFS 38 2 279 68 000
7. Hiljainen paikka: Päivä yksi Michael Sarnoski 05.07. FK 47 2 096 20 447
8. Kinds of Kindness Yorgos Lanthimos 05.07. DIS 45 760 7 704
9. Karvinen [animaatio] Mark Dindal 24.05. SFS 32 688 70 189
10. Sommartider Per Simonsson 19.07. NF 19 550 ensi-ilta
11. The Beyond Lucio Fulci 19.07. ELK 14 337 ensi-ilta
444
12. Blue Lock the Movie: Episode Nagi [animaatio] Shunsuke Ishikawa 19.07. SFS 25 334 ensi-ilta
13. Elämäni ensimmäinen päivä Paolo Genovese 12.07. FF 19 286 1 403
14. Horizon: An American Saga – Chapter 1 Kevin Costner 28.06. SFS 15 268 10 371
15. Furiosa: A Mad Max Saga George Miller 24.05. NF 14 262 46 509
16. Bamse ja maailman pienin seikkailu [animaatio] Christian Ryltenius 08.05. NF 11 238 15 424
17. Myrskyluodon Maija suomi
Tiina Lymi 19.01. NF 18 235 463 961
18. Challengers Luca Guadagnino 26.04. WB 10 227 28 756
19. Tarot Spenser Cohen
Anna Halberg
31.05. SFS 11 204 16 784
20. Gravediggers suomi
Joonas Makkonen 19.07. BLP 15 162 ensi-ilta
209

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).