Vonkka oli viikonlopun ylivoimainen ykkönen – Napoleon tipahti kakkossijalle

vonkka1still
Timothée Chalamet ja Hugh Grant elokuvassa Vonkka. Kuva. Warner Bros.

Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -klassikkoromaanin päähenkilön aiemmista vaiheista kertova Vonkka oli ensi-iltaviikonloppunaan Suomen katsotuin elokuva selvin lukemin. Paul Kingin ohjaama elokuva keräsi 130 salista 18 717 katsojaa, ja ennakkonäytökset mukaan luettuna sillä on kasassa 25 532 katsojaa. Viikonlopun katsojatilaston toiselle sijalle tipahtanut Ridley Scottin ohjaama Napoleon sai 71 salista 7 980 katsojaa, ja kaikkiaan sen on nähnyt 69 684 suomalaista.

Alkuperäisenä englanninkielisenä versiona ja myös suomeksi dubattuna esitettävän Vonkan nimiroolissa nähdään Timothée Chalamet. Samaa roolia ovat näytelleet aiemmin Gene Wilder ja Johnny Depp. Mel Stuartin ohjaama Jali ja suklaatehdas (1971) ei menestynyt käytännössä missään maassa – Suomessa se sai vain 959 katsojaa, tosin luvusta puuttuvat ensimmäisen päivän katsojat – mutta siitä on sittemmin tullut lastenelokuvien klassikko. Tim Burtonin ohjaama uusi vuoden 2005 filmatisointi menestyi hyvin myös Suomessa: meillä sen näki 115 131 katsojaa.

Ennen Vonkaa Paul King ohjasi vuosina 2014 ja 2017 valmistuneet kaksi Paddington-elokuvaa, joista edellinen keräsi 104 617 katsojaa, mutta jälkimmäisen näki loistavista arvosteluista huolimatta vain 67 375 suomalaista.

Perjantaina ensi-iltaan tuli myös 87-vuotiaan Ken Loachin uran viimeiseksi jäävä elokuva The Old Oak, joka sai laajan levityksen 54 salissa, mutta katsojia kertyi vain 1 107. Ensimmäisen elokuvansa vuonna 1967 ohjanneen engelsmannin uran suosituin elokuva Suomessa oli Varttumisen tuska (1971, Suomeen 1974), joka sekin sai vain 19 686 katsojaa. Loachin kaksi edellistä elokuvaa, I, Daniel Blake (2016) ja Kiitos tilauksestasi (2019), saivat 14 549 ja 9 495 katsojaa.

Italialaisohjaaja Mario Martonen Nostalgia pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 21 salissa 377 katsojalle. 1990-luvun alussa ensimmäiset elokuvansa ohjanneen Martonen aiemmista ohjaustöistä vain Salattu rakkaus (1995, Suomeen 1996) on pyörinyt täkäläisillä valkokankailla. Katsojia se sai 186 kappaletta.

Anna Hintsin ohjaama virolaisdokumentti Savusaunasisaruus keräsi 16 ensi-iltasalista 365 katsojaa.


Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Vonkka Paul King 08.12. WB 130 18 717 ensi-ilta
25 532
2. Napoleon Ridley Scott 22.11. SFS 71 7 980 69 684
3. Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä Francis Lawrence 17.11. NF 52 5 873 75 122
4. Toive [animaatio] Chris Buck
Fawn Veerasunthorn
15.12. DIS 41 5 268 ennakot
5. Kuolleet lehdet suomi
Aki Kaurismäki 15.09. BPD 54 4 060 228 419
6. Poika ja haikara [animaatio] Hayao Miyazakin 17.11. CM 57 3 940 52 267
7. Nallekarhun joulu Andrea Eckerbom 24.11. NF 70 1 736 8 996
8. Thanksgiving Eli Roth 01.12. SFS 48 1 302 4 871
9. Mummola suomi
Tia Kouvo 10.11. AS 46 1 291 26 920
10. The Old Oak Ken Loach 08.12. CMA 54 1 107 ensi-ilta
1 583
11. Killers of the Flower Moon Martin Scorsese 20.10. FK 26 1 029 52 223
12. Ryhmä Hau: Mahtielokuva [animaatio] Cal Brunker 06.10. FK 28 969 111 523
13. Kuka olet, Mimmi Lehmä? [animaatio] Christian Ryltenius 10.11. SFS 43 850 14 079
14. The Marvels Nia DaCosta 08.11. DIS 17 694 27 660
15. Pelle Hermanni ja hypnotisoija suomi
Timo Koivusalo 22.12. SFS 18 670 ennakot
16. Antero Varovainen ja onnenkivi suomi
Arto Halonen 13.10. NF 24 642 53 336
17. Trolls: Bändi koossa [animaatio] Walt Dohrn 20.10. FK 25 607 36 301
18. Five Nights at Freddy's Emma Tammi 27.10. FK 21 564 98 718
19. Lapua 1976 suomi
Toni Kurkimäki 01.09. FK 20 524 168 249
20. Animal Sandeep Reddy Vanga 30.11. FIB 6 511 1 288
... Nostalgia Mario Martone 08.12. FF 21 377 ensi-ilta
744
Savusaunasisaruus [dokumentti] Anna Hints 08.12. ELK 16 365 ensi-ilta
573

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).