Five Nights at Freddy's jatkoi kärjessä, vaikka tulos laski 70 prosentilla

emmatammi5nightsstill1
Emma Tammi. Kuva: Universal Pictures

Five Nights at Freddy's -kauhuelokuvan toisen viikonlopun tulos putosi peräti 70 prosenttia avausviikonlopusta, mutta siitä huolimatta se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva. Amerikansuomalaisen Emma Tammen ohjaustyön on nähnyt kymmenessä päivässä 76 318 suomalaista. Oman lajityyppinsä elokuvaksi se on poikkeuksellisen suuri menestys.

Martin Scorsesen kolme- ja puolituntinen Killers of the Flower Moon sinnittelee Suomen toiseksi katsotuimpana elokuvana. Leonardo DiCaprion ja Robert De Niron tähdittämä epookkispektaakkeli on saanut seitsemässätoista päivässä 34 716 katsojaa.

Viikonlopun kolmesta ensi-illasta suosituin oli Alejandro Monteverden ohjaama Sound of Freedom, joka pyöri 73 salissa 4 700 katsojalle. Yhdysvalloissa suursuosion saaneen ja kohua herättäneen elokuvan pääosaa näyttelee Jim Caviezel, jonka uran tunnetuin rooli on pääosa Mel Gibsonin The Passion of the Christissa (2004).

Thaddeus O'Sullivanin ohjaama irlantilais-brittiläinen draamakomedia Ihmeiden äärellä keräsi 51 salista 1 676 katsojaa. Yli kolmen vuosikymmenen ajan televisiolle työskennellyt O'Sullivan on ohjannut myös puolentusinaa pitkiä näytelmäelokuvia, joista aiemmat eivät päässeet Suomessa teatterilevitykseen.

Luc Bessonin ohjaama Dogman pyöri 36 salissa vain 844 katsojalle. Nimestään huolimatta elokuvalla ei ole mitään tekemistä Matteo Garronen viiden vuoden takaisen Dogmanin (2018) kanssa. Dogman on Bessonin uran 15. pitkä näytelmäelokuva, minkä lisäksi hän on ohjannut myös kolme pitkää animaatiota ja yhden dokumentin. Suomessa hänen töistään suosituin on The Fifth Element – puuttuva tekijä (1997), joka sai 136 187 katsojaa.

Viikonlopun kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon pomppasi Disneyn alkuperäinen Leijonakuningas-piirroselokuva (1994), joka on pyörinyt erikoisnäytöksinä syyskuusta lähtien. Eilen sunnuntai se pääsi myös Finnkinon teattereihin ja viikonlopun katsojamäärä pomppasi yli tuhannen.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Five Nights at Freddy's Emma Tammi 27.10. FK 98 15 195 76 318
2. Killers of the Flower Moon Martin Scorsese 20.10. FK 64 5 554 34 716
3. Ryhmä Hau: Mahtielokuva [animaatio] Cal Brunker 06.10. FK 82 4 767 98 100
4. Sound of Freedom Alejandro Monteverde 03.11. FF 73 4 700 ensi-ilta
5. Kuolleet lehdet suomi
Aki Kaurismäki 15.09. BPD 74 4 299 193 938
6. Trolls: Bändi koossa [animaatio] Walt Dohrn 20.10. FK 72 3 425 25 240
7. Antero Varovainen ja Onnenkivi suomi
Arto Halonen 13.10. NF 67 3 038 43 354
8. Lapua 1976 suomi
Toni Kurkimäki 01.09. FK 53 2 652 157 686
9. Venetsian aaveet Kenneth Branagh 15.09. DIS 34 2 049 63 497
10. Ihmeiden äärellä Thaddeus O'Sullivan 03.11. CMA 51 1 676 ensi-ilta
1 812
11. Oppenheimer Christopher Nolan 21.07. FK 19 1 561 388 083
12. Saw X Kevin Greutert 29.09. NF 30 1 479 38 722
13. Je'vida suomi
Katja Gauriloff 20.10. FF 41 1 456 8 091
14. Muumipeikko ja pyrstötähti [animaatio] suomi
Hiroshi Saito 15.09. SFS 26 1 129 38 831
15. Leijonakuningas [animaatio] [uusinta]
Roger Allers
Rob Minkoff
30.09. DIS 18 1 089 2 684
(487 877)
16. Sisarukset suomi
Saara Cantell 27.10. NF 50 1 054 4 497
17. Barbie Greta Gerwig 21.07. WB 21 897 675 091
18. Valoa valoa valoa suomi
Inari Niemi 13.10. NF 27 854 11 064
19. Dogman Luc Besson 03.11. SFS 36 844 ensi-ilta
20. The Creator Gareth Edwards 29.09. DIS 13 648 23 422

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).