AJ Annila ohjaa Kaukopartion, Solar Films kehittelee uutta Maa on syntinen laulu -filmatisointia

maaonsyntinenlaulu4
Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu (1973). Kuva: RM-Tuotanto Ky

Suomen elokuvasäätiö myönsi lokakuun tukipäätöskokouksessaan pitkille näytelmäelokuville vain kaksi pientä tuotantotukipottia. Sons of Lumière Oy sai 475 000 euroa Earth Song -nimiseen elokuvaan ja It's Alive Films Oy 260 000 euroa 400 litraa sahtia -komediaan.

Erol Mintasin ja Mikko Viljasen käsikirjoittamassa Earth Songissa suomalais-kurdilaisen naisen perhe on vaarassa hajota, kun tämän isä tekee odottamattoman vierailun. Turkkilainen, nykyisin Helsingissä asuva Mintas vastaa myös elokuvan ohjauksesta. Kyseessä on hänen toinen pitkä elokuvansa.

400 litraa sahtia on puolestaan kertomus keski-ikäisistä sysmäläisistä siskoksista Tainasta ja Pirkosta, jotka elättävät itsensä myymällä sahtia pimeästi. On kolmaskin sisko, joka aikanaan lähti Sysmästä, mutta palaa nyt suunnittelemaan sinne häitään.

400 litraa sahtia on ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikin kahdeksas koko illan elokuva. Hänen aiempien elokuviensa tapaan myös uusin on It's Alive Films Oy:n ja Jani Pösön tuotantoa. Heidän viimeisin elokuvansa Peluri – kuolema on elävien ongelma pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Jo valmis ja festivaaliensi-iltansa saanut lastenelokuva Räkä ja Roiskis tulee elokuvateattereihin 19. tammikuuta.

Dokumenttielokuvista Elokuvasäätiö tuki lokakuussa muun muassa Pepe Willbergistä kertovan Pepen tuotantoa 80 000 eurolla. Aurora Studios Oy:n elokuvan ohjaa Severi Koivusalo, joka on laatinut käsikirjoituksen yhdessä Aleksi Bardyn kanssa.


Syntisestä laulusta suunnitellaan uutta filmatisointia

Elokuvasäätiö jakoi lokakuussa kehittämistukea useille hankkeille, joista yllättävin lienee Timo K. Mukan romaaniin pohjautuva Maa on syntinen laulu. Rauni Mollbergin vuonna 1973 ohjaama filmatisointi Mukan romaanista keräsi yli 700 000 katsojaa kotimaassa ja Ruotsissakin liki 170 000 katsojaa. Berliinin elokuvajuhlien pääkilpasarjaan valittu Syntinen laulu sai aikansa suomalaiselokuvaksi poikkeuksellisen laajan ulkomaisen levityksen.

Uutta elokuvasovitusta kehittelee Solar Films Oy, jolla on parhaillaan tuotannossa Anni Blomqvistin romaaneihin pohjautuva Myrskyluodon Maija -elokuva. Blomqvistin romaanit tulivat tunnetuiksi Åke Lindmanin vuonna 1976 ohjaaman samannimisen televisiosarjan myötä. Solar Films valmistelee myös Mika Waltarin keskeneräiseen ja filmaamatta jääneeseen käsikirjoitukseen pohjautuvaa Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu -elokuvaa, joka Renny Harlinin on tarkoitus ohjata. 

Uutta Syntistä laulua käsikirjoittaa Venla Aakko ja sen ohjaajaksi on kiinnitetty Mika Ronkainen, joka on ohjannut aiemmin dokumentteja ja Kaikki synnit -televisiosarjan. Elokuvasäätiö myönsi hankkeelle 30 000 euron kehittämistuen.


AJ Annila ohjaa MRP:n Kaukopartio-elokuvan, Klaus Häröllä on hoiva-asiaa

MRP Matila Röhr Productions Oy sai lokakuun tukipäätöskokouksessa 30 000 euron kehittämistuen Kaukopartio-nimellä kulkevaan sotaelokuvaan, josta aiemmin uutisoimme. Elokuvan ohjaa AJ Annila (Ikitie), joka laatii käsikirjoituksen yhdessä Mika Karttusen kanssa.

Parhaillaan Abraham Stilleristä kertovaa suurelokuvaa kuvaava Klaus Härö kehittelee Blue Baby -nimistä elokuvaa, joka on kertomus kahdesta naisesta ja yhdestä vauvasta hoitoalan kriisin keskellä. Kirsi Vikmanin ja Jimmy Karlssonin käsikirjoittaman elokuvan tuottaa Kaarle Ahon ja Kai Nordbergin Mamocita Oy, joka sai projektiin 35 000 euron kehittämistuen.