Lapua 1976 keräsi 21 000 katsojaa – yli puolet katsojista Pohjanmaalta

lapua1976still1
Linnea Leino elokuvassa Lapua 1976. Kuva: Blankface Oy

Ilman Elokuvasäätiön tukea tuotettu Lapua 1976 keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 21 534 katsojaa 118 salista ja nousi katsojatilaston kärkipaikalle. Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertova elokuva oli menestys kotimaakunnassaan Etelä-Pohjanmaalla, jonka osuus viikonlopun tuloksesta on noin 8 800 katsojaa. Yli puolet viikonlopun katsojista tuli Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnista. Finnkinon levittämän elokuvan näki Uudellamaalla vain vajaat 3 500 katsojaa.

Lapua 1976 on niin sanottu amatöörituotanto: sen päätekijät eivät ole käyneet elokuvakouluja tai juurikaan työskennelleet ammattilaistuotannoissa. Tuotantoyhtiö Blankface Oy:n ilmoituksen mukaan elokuvan budjetti oli 1,2 miljoonaa euroa. Yhtiö anoi hankkeelle Elokuvasäätiön tuotantotukea, mutta sitä ei myönnetty.

Lapua 1976:n pääosissa nähdään ammattinäyttelijät Linnea Leino, Konsta Laakso ja Hannu-Pekka Björkman. Elokuvan on ohjannut lapualainen Toni Kurkimäki.

Perjantaina ensi-iltaan tuli myös kaksi Elokuvasäätiön tukemaa dokumenttituotantoa. Juha Suonpään ohjaama ja tuotantoyhtiön itsensä levittämä Ilveskuiskaaja sai 35 salista 533 katsojaa. Arto Halosen ohjaama, Pirkanmaan elokuvakeskuksen levittämä Suomeen juurtuneet pyöri 21 salissa 214 katsojalle.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Lapua 1976 suomi
Toni Kurkimäki 01.09. FK 118 21 534 ensi-ilta
22 682
2. Barbie Greta Gerwig 21.07. WB 96 16 775 597 366
3. Oppenheimer Christopher Nolan 21.07. FK 68 11 465 331 054
4. Elemental [animaatio] Peter Sohn 07.07. DIS 41 3 428 96 638
5. Suuri kusetus Josh Greenbaum 09.06. FK 57 3 272 10 147
6. Kuolleet lehdet suomi
Aki Kaurismäki 15.09. BPD 7 2 706 ennakot
2 862
7. Gran Turismo Neill Blomkamp 25.08. SFS 51 2 693 8 500
8. Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One Christopher McQuarrie 12.07. FK 34 2 689 126 875
9. Meg 2: The Trench Ben Wheatley 04.08. WB 34 2 044 29 455
10. Indiana Jones and the Dial of Destiny James Mangold 28.06. DIS 29 1 613 219 520
11. Andra akten – toinen näytös Mårten Klingberg 11.08. NF 48 1 387 15 404
12. Talk to Me Danny Philippou
Michael Philippou
11.08. CMA 25 1 370 10 908
13. Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem [animaatio] Jeff Rowe
Kyler Spears
11.08. FK 45 1 351 12 984
14. Book Club – uusi luku Bill Holderman 18.08. FK 48 943 9 994
15. Rikos on minun François Ozon 25.08. CM 29 723 4 612
16. Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki [dokumentti] suomi
Riitta Rask 25.08. PEK 19 575 3 108
17. Ilveskuiskaaja [dokumentti] suomi
Juha Suonpää 01.09. WAT 35 553 ensi-ilta
1 050
18. The Super Mario Bros Movie [animaatio] Aaron Horvath
Michael Jelenic
06.04. FK 14 477 283 237
19. Muumipeikko ja pyrstötähti [animaatio] suomi
Hiroshi Saito 15.09. SFS 12 450 ennakot
619
20. Haunted Mansion Justin Simien 11.08. DIS 12 425 6 003
... Suomeen juurtuneet [dokumentti] suomi
Arto Halonen 01.09. PEK 21 214 ensi-ilta

Lähde: SES