Super Mario Bros. -elokuvalla jo liki 80 000 katsojaa – ennätykset jäivät rikkomatta
Kuva: Universal Pictures
The Super Mario Bros. Movie -animaatioelokuva teki pääsiäisviikonloppuna Suomen parhaimman avaustuloksen sitten Spider-Man: No Way Homen ja joulukuun 2021. Torstaina ensi-iltaan tulleen elokuvan viiden ensimmäisen päivän tulos oli 79 532 katsojaa, joista 49 065 viikonlopulta. Nintendon videopeliklassikkoon pohjautuva elokuva ei kuitenkaan rikkonut mitään ennätyksiä, toisin kuin elokuvan levittäjä väitti tiedotteessaan.
Viikonlopun toiseksi katsotuin ensi-ilta oli Ben Affleckin ohjaama Air, joka sai 43 salista 2 726 katsojaa. Draamaelokuvan pääosissa nähdään Affleckin itsensä lisäksi Matt Damon ja Jason Bateman. Air on Affleckin ensimmäinen ohjaustyö sitten Live by Night -rikoselokuvan (2016).
Caroline Origerin ohjaama, luxemburgilais-saksalainen animaatioelokuva Hammaskeiju oli ensi-iltaviikonloppunsa seitsemänneksi katsotuin elokuva. 66 salissa esitetty Hammaskeiju sai viikonloppuna 2 052 katsojaa. Russell Crowen tähdittämä kauhuelokuva The Pope's Exorcist puolestaan keräsi 52 salista 1 866 katsojaa. Elokuvan on ohjannut Julius Avery, jonka edellinen elokuva, jättibudjetilla tuotettu Samaritan (2022) meni suoraan suoratoistolevitykseen.
Roger Kumblen ohjaama teiniromanssi Beautiful Disaster pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 58 salissa 1 629 katsojalle. Kumblen edellinen elokuva, After We Collided (2022), oli samantyyppinen teemoiltaan.
Tarik Salehin ohjaama Salaliitto Kairossa on vähemmistöosuudella suomalainen yhteistuotanto, ja sen jälkityöt tehtiin Suomessa. Ensi-iltaviikonlopun tulos oli 1 592 katsojaa 34 salista.
Viikonloppuna uusintaensi-iltaan tullut Chan-wook Parkin Oldboy pyöri neljässä salissa 92 katsojalle. Vuonna 2003 valmistunut Oldboy tuli Suomen elokuvateattereihin joulukuussa 2004 ja keräsi tuolloin 2 370 katsojaa.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ (ma 10.4. ml.) |
|
1. | The Super Mario Bros. Movie [animaatio] | Aaron Horvath Michael Jelenic |
06.04. | FK | 125 | 49 065 | ensi-ilta 79 532 |
2. | Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves | John Francis Daley Jonathan Goldstei |
31.03. | FK | 72 | 7 474 | 24 483 |
3. | John Wick: Chapter 4 | Chad Stahelski | 22.03. | NF | 61 | 7 165 | 56 914 |
4. | Scream VI | Matt Bettinelli-Olpin Tyler Gillet |
31.03. | SFS | 63 | 4 330 | 16 155 |
5. | Risto Räppääjä ja villi kone |
Maria Sid | 17.02. | NF | 57 | 2 860 | 175 872 |
6. | Air | Ben Affleck | 05.04. | WB | 43 | 2 726 | ensi-ilta 4 473 |
7. | Hammaskeiju [animaatio] | Caroline Origer | 07.04. | CMA | 66 | 2 052 | ensi-ilta 2 767 |
8. | Hiljainen tyttö | Colm Bairéad | 24.03. | FF | 45 | 2 046 | 12 118 |
9. | The Pope's Exorcist | Julius Avery | 07.04. | SFS | 52 | 1 866 | ensi-ilta 2 195 |
10. | Sisu |
Jalmari Helander | 27.01. | NF | 33 | 1 827 | 147 379 |
11. | Everything Everywhere All at Once | Dan Kwan Dan Scheinert |
29.04. 2022 |
CMA | 36 | 1 702 | 69 444 |
12. | Beautiful Disaster | Roger Kumble | 06.04. | NF | 58 | 1 629 | ensi-ilta 2 495 |
13. | Salaliitto Kairossa | Tarik Saleh | 07.04. | BPD | 34 | 1 592 | ensi-ilta 2 610 |
14. | What's Love Got to Do with It? | Shekhar Kapur | 31.03. | SFS | 39 | 1 314 | 4 683 |
15. | The Whale | Darren Aronofsky | 03.03. | NF | 31 | 1 280 | 31 430 |
16. | Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus [animaatio] | Joel Crawford | 23.12. | FK | 33 | 1 214 | 208 479 |
17. | Avater: The Way of Water | James Cameron | 14.12. | DIS | 9 | 850 | 353 715 |
18. | 65 | Scott Beck Bryan Woods |
17.03. | SFS | 17 | 645 | 10 380 |
19. | Muumiot: Seikkailu ajan halki [animaatio] | Juan Jesús García Galoch | 24.02. | WB | 23 | 566 | 21 625 |
20. | Pertsa ja Kilu – faaraon sormus |
Taavi Vartia | 20.01. | NM | 16 | 496 | 65 097 |
... | Oldboy [uusintaensi-ilta] | Chan-wook Park | 07.04. | ELK | 4 | 92 | ensi-ilta 214 (2 531) |
Lähde: SES