John Wick 4 yhä kärjessä, Dungeons & Dragons oli ensi-illoista suosituin
Michelle Rodriguez ja Chris Pine elokuvassa Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves. Kuva: Paramount Pictures
Chad Stahelskin ohjaama John Wick: Chapter 4 oli Suomessa myös toisen viikonloppunsa katsotuin elokuva. Toiselle sijalle yltänyt Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves jäi Keanu Reevesin toimintaelokuvasta 779 katsojan päähän. John Francis Daleyn ja Jonathan Goldsteinin ohjaama lautapelifilmatisointi sai 95 salista 9 240 katsojaa, John Wick: Chapter 4 puolestaan 80 salista 10 019 katsojaa.
Daley ja Goldstein ovat ohjanneet aiemmin muun muassa Game Nightin (2018), jonka näki 41 898 suomalaista.
Dungeons & Dragons on nähty jo kerran aikaisemmin elokuvan muodossa. Courtney Solomonin ohjaama vuoden 2000 filmatisointi sai surkeat arvostelut ja kehnon menestyksen kotimaassaan – Suomen elokuvateattereihin sitä ei laskettu.
Viikonlopun toiseksi katsotuin ensi-ilta oli Scream VI, joka keräsi 89 salista 7 404 katsojaa. Avaustulos on liki identtinen viimevuotisen Screamin kanssa, joka sai 77 salista 7 027 katsojaa ja keräsi koko levityksensä aikana 25 170 katsojaa. Matt Bettinelli-Olpinin ja Tyler Gilletin ohjaamien uusien osien suosio on selvästi vähäisempi kuin sarjan neljän ensimmäisen osan, jotka Wes Craven ohjasi vuosina 1996–2011. Sarjan selvästi suosituin osa oli Scream 2 (1997, Suomeen 1998), jonka näki 69 741 suomalaista.
Uusi brittiläinen romanttinen komedia What's Love Got to Do with It? pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 59 salissa yhteensä 1 684 katsojalle. Pääosia näyttelevät Lily James, Mim Shaikh ja Emma Thompson. Elokuvan on ohjannut intialaissyntyinen Shekhar Kapur, joka nousi maineeseen Bandit Queenilla (1994) ja on sen jälkeen ohjannut muutaman suuren brittielokuvan, muun muassa Elisabetin (1998) ja sen jatko-osan Elisabet – kultainen aikakausi (2007).
Perjantain ensi-iltoja olivat myös Joonas Makkosen ohjaama Johannes ei kulje Jämsän kautta, jonka näki 18 salissa 343 katsojaa, ja Alejandro Loayza Grisin ohjaama Utama, jota esitettiin 19 salissa 243 katsojalle. Johannes ei kulje Jämsän kautta on ilman Elokuvasäätiön tukea tuotettu amatöörielokuva, jonka teossa Sotkamon seurakunnan nuorisotyö on ollut mukana. Makkonen on ohjannut aiemmin kauhukomedian Bunny the Killer Thing (2014), joka sai 2 177 katsojaa.
Seuraava ensi-ilta on Ben Affleckin ohjaama Air, joka saapuu elokuvateattereihin keskiviikkona.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | John Wick: Chapter 4 | Chad Stahelski | 22.03. | NF | 80 | 10 019 | 43 425 |
2. | Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves | John Francis Daley Jonathan Goldstein |
31.03. | FK | 95 | 9 240 | ensi-ilta 10 094 |
3. | Scream VI | Matt Bettinelli-Olpin Tyler Gillet |
31.03. | SFS | 89 | 7 404 | ensi-ilta |
4. | Risto Räppääjä ja villi kone ![]() |
Maria Sid | 17.02. | NF | 73 | 3 281 | 171 286 |
5. | Hiljainen tyttö | Colm Bairéa | 24.03. | FF | 45 | 2 571 | 6 945 |
6. | Everything Everywhere All at Once | Dan Kwan Dan Scheinert |
29.04 2022. |
CMA | 53 | 2 460 | 65 610 |
7. | Sisu ![]() |
Jalmari Helander | 27.01. | NF | 48 | 2 004 | 143 748 |
8. | The Whale | Darren Aronofsky | 03.03. | NF | 53 | 1 725 | 28 563 |
9. | Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus [animaatio] | Joel Crawford | 23.12. | FK | 39 | 1 685 | 206 202 |
10. | What's Love Got to Do with It? | Shekhar Kapur | 31.03. | SFS | 59 | 1 684 | ensi-ilta |
11. | 65 | Scott Beck Bryan Woods |
17.03. | SFS | 30 | 1 060 | 9 101 |
12. | Muumiot: Seikkailu ajan halki [animaatio] | Juan Jesús García Galoch | 24.02. | WB | 36 | 974 | 20 465 |
13. | Avatar: The Way of Water | James Cameron | 14.12. | DIS | 15 | 855 | 357 752 |
14. | Koputus ![]() |
Max Seeck Joonas Pajunen |
22.02. | NF | 27 | 788 | 32 304 |
15. | Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa | Guillaume Canet | 10.03. | CMA | 43 | 773 | 10 175 |
16. | Shazam! Fury of the Gods | David F. Sandberg | 15.03. | WB | 44 | 688 | 9 230 |
17. | Pertsa ja Kilu – faaraon sormus ![]() |
Taavi Vartia | 20.01. | NM | 24 | 640 | 64 359 |
18. | Skimbagirls ![]() |
Marja Pyykkö | 10.02. | NF | 31 | 609 | 59 672 |
19. | A Man Called Otto | Marc Forster | 06.01. | SFS | 15 | 550 | 80 753 |
20. | Tytöt tytöt tytöt ![]() |
Alli Haapasalo | 14.04. 2022 |
NF | 30 | 521 | 32 146 |
... | Johannes ei kulje Jämsän kautta ![]() |
Joonas Makkonen | 31.03. | BLP | 18 | 343 | ensi-ilta |
Utama | Alejandro Loayza Gris | 31.03. | BLP | 19 | 243 | ensi-ilta |
Lähde: SES