Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon tulee myös Suomen valkokankaille – myös Ben Affleckin Air saa perinteisen teatterilevityksen
Lily Gladstone ja Leonardo DiCaprio Killers of the Flower Moonin ainoassa tähänastisessa lehdistökuvassa. Kuva: Apple Studios
Martin Scorsesen uusin elokuva Killers of the Flower Moon saapuu Yhdysvaltain elokuvateattereihin lokakuussa 2023 ja se nähdään normaalissa teatterilevityksessä myös Suomessa. Killers of the Flower Moon lähtee Yhdysvalloissa pienimuotoiseen levitykseen 6. lokakuuta, ennen kuin se lokakuun 20. päivänä lasketaan valtakunnalliseen levikkiin. Maailmanensi-iltansa elokuva saattaa saada jo toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla.
Killers of the Flower Moonin suomalainen levittäjä on Paramount Pictures Finnkinon kautta. Täkäläinen ensi-iltapäivä ei ole tiedossa.
Apple Studiosin rahoittaman, noin 185 miljoonaa euroa maksaneen rikoselokuvan pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Robert De Niro, Brendan Fraser, John Lithgow, Jesse Plemons ja Lily Gladstone. Killers of the Flower Moon on Scorsesen ja tänä vuonna 80 vuotta täyttävän De Niron kymmenes yhteinen elokuva. 48-vuotias DiCaprio nähdään nyt kuudennen kerran Scorsesen elokuvan pääosassa.
1920-luvulle sijoittuva ja tositapahtumiin pohjautuva Killers of the Flower Moon on 80-vuotiaan Scorsesen 26. pitkä näytelmäelokuva. Edellinen, The Irishman (2019), sai vain pienimuotoisen teatterilevityksen, koska teatteri- ja suoratoistolevityksen välillä oli vain muutaman viikon aikaikkuna. Netflix rahoitti 209-minuuttisen ja arviolta jopa 230 miljoonaa euroa maksaneen The Irishmanin tuotannon.
Martin Scorsesen elokuvat ovat keränneet Suomen elokuvateattereissa yhteensä 1,83 miljoonaa katsojaa.
Applen lisäksi myös toinen suoratoistojätti, Amazon Prime, on palannut ainakin toistaiseksi normaalin valkokangaslevityksen pariin. Tästä on osoituksena Ben Affleckin ohjaama ja yhdessä Matt Damonin kanssa tähdittämä Air, joka saapuu Suomenkin valkokankaille Warner Bros. -yhtiön levittämänä keskiviikkona 5. huhtikuuta. Elokuva kertoo Niken työntekijästä, joka sai houkuteltua koripalloilija Michael Jordanin firman uuden kenkämalliston mainosmieheksi.