Hirttämättömistä julkaistiin traileri – ensi-ilta toukokuun lopulla

hirttamattomat13428

Andrei Alénin ohjaama ja käsikirjoittama lännenkomedia Hirttämättömät saa ensi-iltansa toukokuun 24. päivänä, ja siitä on tänään julkaistu traileri. Näyttelijänä paremmin tunnettu Alén nähdään itse Tonton roolissa, Aku Hirviniemi Yksinäisenä ratsastajana ja Ona Huczkowski Speedy Gonzalesina.

Kyseessä on uudelleenfilmatisointi Spede Pasasen käsikirjoittamasta ja tuottamasta Hirttämättömistä (1971), jonka hän ohjasi yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Pasanen näytteli Speedy Gonzalesia, Loiri Yksinäistä ratsastajaa ja Simo Salminen Tontoa.

Alkuperäinen Hirttämättömät keräsi liki 180 000 katsojaa, selvästi vähemmän kuin Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika (1970), jonka näki yli 300 000 suomalaista. Hirttämättömät jäikin viimeiseksi suomalaiseksi lännenelokuvaksi yli 50 vuoden ajaksi, ennen kuin samaa aihetta alettiin lämmitellä uudelleen.

Andrei Alén on itse tuottanut elokuvan yhdessä Aku Louhimiehen kanssa perustamansa Backmann & Hoderoff Oy:n nimissä. Uusi Hirttämättömät jäi ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea, toisin kuin alkuperäinen filmatisointi.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).