Risto Räppääjä johtaa yhä katsojatilastoa – Everything Everywhere All at Once pomppasi kolmannelle sijalle
Shazam! Fury of the Gods. Kuva: Warner Bros.
Oscar-palkinnot nostivat selvästi kahden palkitun elokuvan katsojalukuja, mutta Maria Sidin ohjaama Risto Räppääjä ja villi kone pysyi edelleen ylivoimaisella ykköspaikalla, vaikka saikin vain 8 393 katsojaa. Yhdeksännen Risto Räppääjä -elokuvan on nähnyt tähän mennessä 159 484 katsojaa.
Darren Aronofskyn ohjaaman The Whalen katsojamäärä nousi yli puolella edellisviikonlopusta. Brendan Fraserille parhaan miespääosan Oscarin tuonut draamaelokuva oli nyt viikonlopun toiseksi katsotuin 5 131 katsojallaan, mutta kokonaissaldo on silti vain 19 494 katsojaa.
Seitsemällä Oscarilla, mukaan lukien parhaan elokuvan ja ohjauksen pysteillä palkittu Everything Everywhere All at Once pomppasi viikonlopun tilaston kolmannelle sijalle 4 975:llä katsojallaan. Liki vuosi sitten ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen, mutta pääosin kiinankielinen fantasiaelokuva oli jo ennen Oscareita yllätysmenestys liki 50 000:lla katsojallaan. Fyysisinä tallenteina se julkaistiin jo viime vuoden puolella.
Viikonlopun ensi-illoista suurimmat odotukset kohdistuivat supersankarikomediaan Shazam! Fury of the Gods ja scifi-toimintaelokuvaan 65, mutta molempien avaustulokset olivat pettymyksiä: edellinen sai 76 salista 3 954 ja jälkimmäinen 63 salista 3 894 katsojaa. David F. Sandbergin ohjaama Shazam! Fury of the Gods on jatkoa Shazamille! (2019), jonka avaustulos oli kolme kertaa parempi, 11 748 katsojaa, ja joka keräsi koko teatterilevityksensä aikana 34 956 katsojaa. Jatko-osa tuli ensi-iltaan jo keskiviikkona, ja viiden päivän avaustulos oli 5 503 katsojaa.
Scott Beckin ja Bryan Woodsin ohjaaman 65:n pääosaa näyttelee Adam Driver, joka nähtiin Suomen valkokankailla viimeksi vuonna 2021 kahdessa Ridley Scottin elokuvassa, House of Guccissa ja The Last Duelissa.
Mika Kaurismäen ohjaama dokumenttielokuva Hassisen kone 40 vuotta myöhemmin sai ensi-iltansa peräti 69 salissa ja houkutteli teattereihin 2 734 katselijaa. Yhtyeen 40-vuotisjuhlakonserttiin keskittyvä dokumentti on eräänlainen jatko-osa Kaurismäen veljesten yhdessä ohjaamalle Saimaa-ilmiölle (1981), joka on yhä yksi katsotuimmista kotimaisista dokumenttielokuvista 52 677:llä katsojallaan.
Perjantaina ensi-iltansa saivat myös espanjalaisen Alauda Ruiz de Azúan ohjaama Tyttäreni laulu, joka sai 13 salista 450 katsojaa, ja Ashima Chibberin ohjaama Bollywood-elokuva Mrs. Chatterjee vs. Norway, jonka näki kuudessa salissa 230 ihmistä.
Joel Crawfordin ohjaama Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus -animaatioelokuva ylitti viikonloppuna 200 000 katsojan rajan. Joulukuussa ensi-iltansa saanut elokuva on vuoden 2022 ensi-illoista neljäs, joka on saavuttanut tuon rajapyykin. Vastaavaan pystyivät vain Top Gun: Maverick, Avatar: The Way of Water ja Kätyrit: Grun tarina.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Risto Räppääjä ja villi kone |
Maria Sid | 17.02. | NF | 88 | 8 393 | 159 484 |
2. | The Whale | Darren Aronofsky | 03.03. | NF | 81 | 5 131 | 19 494 |
3. | Everything Everywhere All at Once | Dan Kwan Dan Scheinert |
29.04. | CMA | 60 | 4 975 | 54 683 |
4. | Shazam! Fury of the Gods | David F. Sandberg | 15.03. | WB | 76 | 3 954 | ensi-ilta 5 503 |
5. | 65 | Scott Beck Bryan Woods |
17.03. | SFS | 63 | 3 894 | ensi-ilta |
6. | Sisu |
Jalmari Helander | 27.01. | NF | 67 | 3 669 | 136 226 |
7. | Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus [animaatio] | Joel Crawford | 23.12. | FK | 41 | 2 990 | 200 932 |
8. | Hassisen kone 40 vuotta myöhemmin [dokumentti] |
Mika Kaurismäki | 17.03. | PEK | 69 | 2 734 | ensi-ilta |
9. | Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa | Guillaume Canet | 10.03. | CMA | 87 | 2 686 | 7 412 |
10. | Muumiot: Seikkailu ajan halki [animaatio] | 24.02. | WB | 64 | 2 465 | 17 210 | |
11. | Creed III | Michael B. Jordan | 03.03. | SFS | 38 | 2 397 | 16 423 |
12. | Koputus |
Max Seeck Joonas Pajunen |
22.02. | NF | 50 | 2 241 | 28 377 |
13. | Ant-Man and the Wasp: Quantumania | Peyton Reed | 15.02. | DIS | 31 | 1 728 | 58 579 |
14. | Skimbagirls |
Marja Pyykkö | 10.02. | NF | 49 | 1 680 | 56 398 |
15. | Avatar: The Way of Water | James Cameron | 14.12. | DIS | 24 | 1 667 | 349 192 |
16. | Pertsa ja Kilu – faaraon sormus |
Taavi Vartia | 20.01. | NM | 32 | 1 554 | 62 451 |
17. | Tár | Todd Field | 24.02. | FK | 38 | 1 531 | 16 188 |
18. | Cocaine Bear | Elizabeth Banks | 24.02. | FK | 30 | 1 419 | 15 682 |
19. | A Man Called Otto | Marc Forster | 06.01. | SFS | 25 | 1 333 | 78 053 |
20. | Magic Mike's Last Dance | Steven Soderbergh | 10.02. | WB | 28 | 1 145 | 39 448 |
... | Tyttäreni laulu | Alauda Ruiz de Azúa | 17.03. | BLP | 13 | 450 | ensi-ilta |
Mrs. Chatterjee vs Norway | Ashima Chibber | 17.03. | FIB | 6 | 230 | ensi-ilta |
Lähde: SES