a


(C) 20th Century Studios

FREE GUY
Yhdysvallat 2021

Ohjaus: Shawn Levy
Käsikirjoitus: Matt Lieberman, Zak Penn
Tuotanto: Shawn Levy, Ryan Reynolds, Greg Berlanti, ym.
Pääosissa: Ryan Reynolds, Jodie Comer

1 tunti 56 minuuttia

Ohjaaja Shawn Levyn ensimmäinen iso hittielokuva Yö museossa (2006) ansaitsi kaiken menestyksensä jo yksistään siitä syystä, että siinä nykypäivän tekniikka otettiin käyttöön aiheessa, joka siitä todella hyötyi. Museo, jossa kaikki vahanukeista täytettyihin eläimiin, tinasotilaisiin ja maalausten ihmisiin heräävät yöaikaan henkiin olisi voinut toteuttaa jo ennen tietokonetehosteitakin, mutta ei yhtä suurisuuntaisena ja värikkään mielikuvituksellisena.

Free Guy, Levyn ensimmäinen ohjaustyö seitsemään vuoteen, on vähän samantyyppinen juttu. Ryan Reynolds näyttelee Guy-nimistä verkkovideopelin hahmoa, jota käyttäjä ei voi pelata ja jonka pitäisi toistaa vain niille ohjelmoituja liikkeitä ja toimintoja. Guy on kuitenkin erilainen, sillä pelin tehnyttä firmaa johtava häikäilemätön narsisti (Taika Waititi) on ujuttanut lähdekoodiin kahdelta nuorelta pelisuunnittelijalta varastamaansa tekoälykoodia. Tekoäly alkaa pikkuhiljaa elää ja Guy on ensimmäinen näistä robottimaisista roolihahmoista, joka alkaa toimia alkuperäisestä tehtävästään poiketen. Guy haluaa seikkailla ja ennen kaikkea löytää itselleen naisen (Jodie Comer). Ja hän luulee elävänsä oikeassa maailmassa oikeana ihmisenä.

Elokuvassa nämä videopelihahmot ovat omassa maailmassaan ihmisen näköisiä ja maailmakin on aidonnäköinen – videopelin hahmoilta ja maailmalta ne näyttävät vain, kun elokuvassa siirrytään oikeaan maailmaan ja peli nähdään tietokoneen näytöltä. Oikeassa maailmassakin sentään liikutaan jonkin verran, kun nuo nuoret pelisuunnittelijat huomaavat joutuneensa ideavarkauden uhriksi ja päättävät hankkia siitä todisteet pelin omasta maailmasta. Monimutkaista, mutta yksinkertaista.

Free Guy on vähän liiankin yksinkertainen elokuva, Peter Weirin Truman Show’n pelimaailmaan sijoitetuksi sisarteokseksi siitä ei sittenkään ole. Elokuvan liki parituntisen keston perusteella voisi odottaa kekseliäämpää ja moniulotteisempaa juttua kuin nyt on tarjolla.

Kaikkein eniten Free Guy on Ryan Reynoldsin persoonan – tai maneerien – varassa. Visuaaliselta toteutukseltaan Free Guy on melkoinen pettymys, hieman lattea ja jopa televisiomainen. Yö museossa -elokuvan kaltainen, täysillä mukaansa tempaava sanallisen, fyysisen ja kuvallisen huumorin paketti se ei ole.

1tahtea1tahtea1tahtea
 

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: Disney
Kuvasuhde: 2,39:1, 1080 p, 24 fps
Ääni: DTS-HD MA 7.1
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ikäraja: 12
Levyjä: 1


Lisämateriaali: poistettuja kohtauksia, pieleen menneitä ottoja ja lyhytdokumentteja.


  dvd

Ensi-illat

Perjantai 26.11.

A A

A A

A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

omerta612juliste omerta612juliste 70onvainnumerojul supercooljuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat