Arvostelu: Nobody (2021) on hauskaa ja komeaa vanhan ajan vigilante-elokuvaa | Blu-ray

Ilya Naishullerin ohjaama Nobody on kuin Guy Ritchien elokuva tämän kulta-ajoilta, mutta paremmin rytmitettynä. Sen tärkeintä antia ovat suuret ja pitkät toimintakohtaukset, joissa tapellaan verisesti nyrkein ja puukoin ja tuliasein. Nyrkein ja puukoin käydyt tappelukohtaukset on kuvattu epätavallisen pitkinä ottoina, jolloin niiden teho onkin parhaimmillaan. Kyseessä on siis vanhan koulukunnan actionia, jossa katsoja näkee, mitä lyödään ja miten. 

Monien upeitten lännenelokuvien tapaan Nobodyssa on vain roolihahmoja, miljöö ja juoni eikä juuri lainkaan tarinaa. Bob Odenkirk näyttelee tylsää työtä appiukkonsa firmassa tekevää keski-ikäistä Hutchia, joka on salannut todellisen taustansa kaikilta paitsi vaimoltaan (Connie Nielsen). Oma teini-ikäinen poikakin pitää isäänsä tylsänä nynnynä, mutta Hutch on kaikkea muuta: tämä on eläkkeelle jäänyt valtion palkkatappaja, joka osaa tappaa ja tapella aseilla ja ilman. Harmaaksi käynyt arki on vienyt Hutchin miehisyyden, joka palaa, kun hänen kotiinsa murtaudutaan. Hutch ei sentään viitsi tappaa amatöörimäisiä pikkurikollisia ja saa tästä syystä kuulla jopa poliisilta olevansa melkoinen lälläri. Hutch menee ja purkaa pahaa oloaan iltabussiin eksyneisiin huonokäytöksisiin venäläisiin ammattirikollisiin saaden näiden kaverit peräänsä – tappoaikeissa, tietysti. Kohta hakattavaa ja tapettavaa onkin pienen kylän verran.

Varsinaisen tarinan olemattomuus ei ole tämänkään elokuvan kohdalla huono asia. Nobody on kaikesta turhasta selittelystä, alleviivailuista ja kannanotoista riisuttu viihdepläjäys, jossa tyyli, toiminta ja väkivalta ovat kaikkein tärkeintä. Jutussa on mukana aimo annos 1970-luvun vigilante-elokuvien meininkiä, myös visuaalisessa mielessä, sillä Nobody on digikuvauksestaan huolimatta hyvin filmillisen näköinen elokuva, jossa urbaaneja ja arkipäivisiä miljöitä on kuvattu rosoisen realistisesti. Lumettoman syksyn alhaisissa lämpötiloissa hengitys höyryää ja miljöökuvauksen luoma tunnelma on komea. Tunnetuimmista 1970-luvun vigilante-elokuvista poiketen Nobodyssa ei ole mitään synkkää tai traagista tarinaa, jonka ympärille kostoretki on rakennettu. On vain sankari ja joukko roistoja, jotka saavat turpaansa vanhojen hittikappaleiden soidessa ja lakonisen huumorin roiskuessa veren mukana.