Arvostelu: Nomadlandissa toiset on luotuja kulkemaan | Blu-ray

Chloé Zhaon ohjaama ja käsikirjoittama Nomadland pohjautuu toimittaja Jessica Bruderin tietokirjaan, jonka tämä kirjoitti kierrettyään maata kuukausia ja jututettuaan ihmisiä, jotka ovat muuttaneet asuntoautoihin ja kiertävät niillä ympäri maata. Tämä lähdeteoksen peruajatus näkyy ja tuntuu Zhaon elokuvassa, jossa Frances McDormandin näyttelemä Fern on jäänyt leskeksi, menettänyt työpaikkansa ja sitä myöten talonsa ja koko entisen elämänsä.

Asuntoautoa Fernillä ei ole, ainoastaan vanha pakettiauto, johon hän on itse rakentanut jonkinlaiset asuintilat. Fern kiertää hanttihommasta toiseen ja tienaa juuri sen verran, että pärjää – näillä asumismenoilla. Oma koti pyörillä tuo vapautta vaihtaa maisemaa tilaisuuden niin vaatiessa. Matkan varrella Fern kohtaa useita erilaisia ihmisiä, joiden elämäntarinoita hän kuuntelee.

Näitä tuttavuuksia näyttelevät amatöörit, jotka eivät ole sinällään lainkaan hassumpia. Ongelmana ovat pitkät lähikuvat ja monologit ja vähän liian proosallisesti, paperinmakuisesti tiivistetyt tarinat. Jutuissa voi olla vahva totuuspohja, mutta elokuvassa tällä tavoin esitettyinä ne vievät koko teosta outoon ja epäaidolta tuntuvaan draaman ja dokumentin välimaastoon. Myös Nomadlandin visuaalinen ilme ja ylipäätään sen kuva- ja äänimaailma ovat pelkistettyjä ja tarkoituksellisen arkisia, värimaailma suorastaan lattea.

Nomadland voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja naispääosan Oscarit – eikä yhtäkään muuta. Ehkä äänestäjille ovat merkinneet muut asiat kuin elokuvan taiteelliset ansiot, kun ei Nomadlandia ole vuoden parhaimman tittelistä huolimatta katsottu palkinnon arvoiseksi missään ”teknisessä” kategoriassa. Mutta onko Oscareilla, saati sitten parhaan elokuvan palkinnolla,  muutenkaan ollut enää vuosiin mitään merkitystä? Vielä parikymmentä vuotta sitten tässä kilvassa menestyneestä elokuvasta tiesi aina, että siinä oli jotakin ainutlaatuista ja palkitsemisen arvoista. Joskus ennen tuntui jopa siltä, että parhaan elokuvan Oscar meni todella vuoden parhaimmalle yhdysvaltalaiselle elokuvalle. Sitä tunnetta kokee enää hyvin harvoin.