Taattua laatua mestariohjaalta – arvostelussa Roman Polanskin Upseeri ja vakooja (2019)

Kuva: Future Film

Upseeri ja vakooja saattaa hyvinkin jäädä 87-vuotiaan Roman Polanskin viimeiseksi elokuvaksi. Mestariohjaajan uran 22. pitkä elokuva on kaukana hänen suurimmista saavutuksistaan ja niiden tasosta, vaikka on itsekin korkealuokkainen teos.

Elokuva sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen sukeltaen syvälle sen ajan ranskalaiseen ja eurooppalaiseen aatemaailmaan. Ranskan armeijan kapteeni Albert Dreyfuss (Louis Garrel) tuomitaan viholliselle vakoilusta eli maanpetoksesta Pirunsaarelle. Dreyfuss on kirjaoppinut ja korrekti, mutta juutalainen. Antisemitismi kukoistaa armeijan upseeristossa.

Dreyfuss saa yllättäen puolustajan entisestä esimiehestään, Georges Picquartista (Jean Dujardin), joka ei salaa epäluulojaan juutalaisia kohtaan, mutta on kuitenkin oikeuden ja lain puolustaja. Kun Picquart saa tietää Dreyfussin olevan syytön, hän päättää auttaa miehen pois vankilasta. Totuutta ei oteta avosylin vastaan oikeusasteissa tai armeijan ylimmmässä johdossa. Pian Picquart saa itse kokea, miltä tuntuu olla halveksittu.

Elokuva pohjautuu tietysti tositapahtumiin, mutta myöskin Robert Harrisin aiheesta kirjoittamaan romaaniin. Harris-filmatisointi on Polanskin toinen The Ghost Writerin (2010) jälkeen. Tälläkin kertaa liikutaan politiikan maailmassa, mutta se on vain yksi tasoista: Upseeri ja vakooja on ennen kaikkea elokuva ennakkoluulojen aiheuttamasta sokeudesta, kunniasta ja hyvityksestä. Picquart on tällaisten elokuvien sankariksi epätyypillinen, sillä hänessä on enemmän kuin yksi ulottuvuus: hän ei voi sietää Dreyfussia tämän juutalaisuuden takia, mutta aikoo silti pelastaa tämän hengen ja kunnian omiensa kustannuksella.

Digitaalisena kuvattu elokuva näyttää siltä kuin se olisi pitkälti kuvattu luonnollisessa valossa, mutta todellisuus on toinen, kuten ohjaajan luottokuvaaja Pawel Edelman on kertonut. Ajankuva on uskottava, mutta ei korostettu.

Polanskilla on ollut haasteenaan kertoa tuoreella tavalla tositarina, joka on elokuvan kotimaiselle eli ranskalaiselle yleisölle erittäin tuttu. Upseeri ja vakooja liikkuu jatkuvasti menneen ja nykyisyyden välillä ja tekee sen ongelmitta. Polanskille ominaisesti tarina on kerrottu selkeästi ja kiihkottomasti, sentimentaalisuutta välttäen. Se on tyyni elokuva kahdesta kivikasvoisesta upseerista ja heidän elämänsä merkittävimmistä hetkistä.