Uusi Stephen Kingin murhamysteeri tv-sarjana – arvostelussa The Outsider (2020)
Ralph (Ben Mendelsohn) on kovan paikan edessä. Kuvauksissa otettu valokuva.
|
THE OUTSIDER Ohjaus: Jason Bateman (pilotti) 10 x noin 52 minuuttia |
Stephen Kingin vuonna 2018 ilmestynyt romaani Ulkopuolinen sovitettiin televisiosarjaksi heti tuoreeltaan. Jason Batemanin pilottijakson osalta ohjaama ja Richard Pricen pääkäsikirjoittama kymmenosainen sarja alkaa epätavallisena murhatutkimuksena, mutta se muuttaa matkan varrella muotoaan useampaankin kertaan.
Ensimmäisessä osassa Ben Mendelsohnin näyttelemä rikospoliisi Ralph saa selvitettäväkseen pikkupojan murhan. Todisteita syyllisestä on runsaasti ja DNA-näytteitäkin niin paljon, ettei epäilystä ole: tekijä on poikien baseball-joukkuetta valmentava Terry (Bateman). Yhteisön tukipilarina ja tunnollisena isänä tunnettu Terry pidätetään, mutta vasta sitten alkaa tapahtua, kun uusien todisteiden valossa hän oli aivan toisaalla murhan tapahtumahetkellä. Silti samaan aikaan Terryn syyllisyydestä on kiistattomat todisteet. Kuka tai pikemminkin mikä valehtelee?
The Outsider ei ole kaikkein tyypillisin King-filmatisointi, vaikka siinä onkin runsaasti jo kliseistä käyviä elementtejä Kingin teoksista. Tapahtumapaikkana on pienehkö kaupunki kaukana kaikesta, jossain niin syvällä metsien siimeksessä, että siellä todella voi tapahtua mitä tahansa. Keskiössä on rikos, joka tuo yhteen värikkään porukan. Tällä kertaa kyse ei ole lapsuudentovereista vaan poliiseista, epäillystä ja tämän perheestä (vaimona Julianne Nicholson) sekä lakimiehestä (Bill Camp). Kaikki nämä tuntevat toisensa entuudestaan.
Aina kiinnostava Mendelsohn ja muut hyvät näyttelijät ovat ratkaiseva tekijä sarjan kiinnostavuudessa. The Outsider on hillitty, siinä on paljon kevättä hyödyntävä tummasävyinen kuva ja maltillinen tempo. Ärsyttävällä tavalla lukuisissa dialogikohtauksissa tarkennetaan ainoastaan puhevuorossa olevaan näyttelijään ja vaihdetaan tarkennusta puhujan mukaan.
Ikivanhoista muinaisuskonnoista ja -uskomuksista jännittävällä tavalla ammentavan The Outsiderin merkittävä ongelma on sen pituus. Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat loistavia, mutta sen jälkeen ohjelmaa aletaan venyttää tunti- ja jaksokaupalla. Tämänkin sarjan kohdalla on todettava, että se olisi todennäköisesti toiminut paremmin parituntisena elokuvana kuin kymmentuntisena sarjana. Lisäpituutta on saatu esittelemällä uudet hahmot hitaasti ja huolella, mikä onkin varmasti näyttelijöiden mieleen.
Katsottu ilman tekstitystä.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios (Warner Bros. / HBO) Kuvasuhde: 2,00:1 Ääni: DTS-HD MA 5.1 Tekstitys: suomi, ym. Ikäraja: 16 Aluekoodi: B Lisämateriaali: muutamia dokumentteja sarjan teosta ![]() |