Amazing Grace (2018)

amazinggracebd

AMAZING GRACE
Yhdysvallat 2018

Ohjaus:
Alan Elliott (& Sydney Pollack)
Käsikirjoitus: Alan Elliott
Tuotanto: Alan Elliott

1 tunti 29 minuuttia

Muutaman päivän ajan tammikuussa 1972 Aretha Franklin äänitti live-levyä losangelesilaisessa baptistikirkossa. Paikalla oli itse tähden, soittajien, kuoron ja yleisön lisäksi myös Sydney Pollackin johtama kuvausryhmä, joka taltioi tapahtumaa useammalla kameralla 16-milliselle värifilmille. Lopputulos olisi varmasti ollut komea, ellei Pollack olisi tehnyt virhearviointia kuvausvaiheessa: koska nuori ohjaaja ei halunnut häiritä itse levyn äänitystä, hän kielsi kuvaajia käyttämästä klaffia. Kun monella eri kameralla kuvattiin tuntitolkulla materiaalia, oli magnetofoninauhojen synkkaaminen kuvan kanssa mahdotonta. Se mahdottomuus loppui digitekniikan myötä, mutta Pollackin ehdittyä kuolla siinä välissä elokuvan kokoamisesta vastasi musiikkimies Alan Elliott.

Pollackin osuus elokuvan kuvausvaiheessa tuodaan näkyvästi esille teoksen alkuteksteissä että kuvissa, mutta krediittiä hänelle ei ole annettu. Se on hieman outoa, sillä ilman Pollackia koko materiaalia ei olisi olemassa.

Pollackin käsissä tästä filmikasasta olisi hyvinkin voinut syntyä jotakin sykähdyttävää ja omaa aikaansa kuvaavaa, mutta Elliottin kokoama versio on valitettavasti vain puolitoistatuntinen kirkkokonsertti. Franklin laulaa silmät ummessa, valojen alla hikoillen. Välillä joku saarnamies paasaa. Kiihkouskovainen viritys on läsnä kaikessa, joten jo se sanoma tai gospel-musiikki ei kiinnosta, niin Amazing Gracella ei ole juuri mitään tarjottavaa. Pelkkä hieno arkistomateriaali ei automaattisesti synnytä hienoa elokuvaa.

1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Traileri.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Booky / Cinema Mondo
Tekstitys: suomi, ruotsi, norja
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1, DD 5.1
Kuva: 1,78:1 (sama kuin teatterilevityksessä)
Levyjä: 1

su

Katsottu ilman tekstityksiä.

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla  

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).