Escape at Dannemora (2018, tv-sarja)
|
|
ESCAPE AT DANNEMORA 7 tuntia 4 minuuttia |
Harva muistaa, että Ben Stillerin ohjaajaura alkoi Reality Bitesilla (1994) jo ennen kuin hän tuli tunnetuksi näyttelijänä. Tähän mennessä Stiller on ohjannut vain kuusi elokuvaa, kaikki komedioita, mutta askel vakavampaan tapahtuu television puolella Escape at Dannemora -sarjalla.
Muutaman vuoden takaisiin tositapahtumiin pohjautuva sarja kertoo vankilapaosta, joka on liian tuttu esimerkiksi Pako Alcatrazista -elokuvasta ollakseen mitenkään kiinnostava sellaisenaan. Sarjan kiinnostavuus onkin sen hienoissa päänäyttelijöissä, vankilasta pakoa suunnittelevia elinkautisvankeja näyttelevissä Benicio Del Torossa ja Paul Danossa sekä näiden molempien pakoon osallistunutta vankilan työntekijää näyttelevässä Patricia Arquettessa.
Michael Tolkinin (The Player – pelimies) ja Brett Johnsonin kirjoittaman sarjan ongelma on sama kuin liki kaikissa muissakin minisarjoissa: se on liian pitkä, sitä on venytetty liikaa. Alku on niin kiinnostava, että sarjan katsoo innolla loppuun asti. Viimeiset jaksot ovat vielä parempia. Siinä välissä vaan on useampi jakso, jotka ovat kyllä tasokkaita, mutta eivät lainkaan niin tärkeitä tai välttämättömiä. Tiiviimmässä muodossa Escape at Dannemora voisi olla paljon tehokkaampi, vaikka tietysti päähenkilöiden sielunelämän kuvaus olisikin jäänyt vähäisemmälle ajankäytöllisistä syistä. Nyt roolihahmoilla on aikaa, ja kun näyttelijät ovat näin korkeatasoisia, on heidän edesottamustensa seuraaminen kiinnostavaa.
Vaikka Escape at Dannemoran kuvasuhde on valkokangaselokuvista tuttu ja Jessica Lee Gagnén kuvaus komeaa, on tämä sarja tarinan- ja kuvakerronnaltaan niin tyypillistä tv-tuotantoa, ettei siinä näy mitään ohjaajan persoonallista otetta.



LISÄMATERIAALI:
Kommenttiraitoja ja lyhyitä dokumentteja sarjan teosta.
DVD-JULKAISU:
| Julkaisija: | 20th Century Fox |
| Tekstitys: | suomi, ruotsi, ym. |
| Ääni: | Dolby Digital 5.1 |
| Kuva: | 2,39:1 |
| Levyjä: | 3 |

TALLENNEFORMAATIT:
![]() |
![]() |
![]() |



