Maggie's Plan (2016) [Blu-ray]
|
|
MAGGIE’S PLAN Ohjaus: Rebecca Miller 1 tunti 39 minuuttia |
Pienen budjetin ja pienen yleisön draamaelokuvien ohjaaja-käsikirjoittaja Rebecca Millerin viides elokuva Maggie’s Plan on kertomus kolmikymppisestä Maggiesta (Greta Gerwig), joka on päättänyt hankkia lapsen. Parhaan ystävänsä, opiskeluaikaisen seurustelukumppaninsa Tonyn (Bill Hader) päinvastaisista neuvoista huolimatta Maggie on pyytänyt typerää opiskeluaikaista tuttavaansa, Guyta (Travis Fimmel), luovuttamaan spermaansa. Samaan aikaan Maggie tutustuu samassa koulussa runoutta opettavaan Johniin (Ethan Hawke), ukkomieheen, johon hän pian rakastuu. Tunne on molemminpuolinen, vaikka Johnilla onkin järkiavioliitto kiireisen tanskalaisen kirjailijan (Julianne Moore) kanssa ja kaksi lasta.
Maggie on päättänyt saada lapsen omasta tahdostaan – ei siksi, että yhteiskunnan paineet näyttäisivät vaikuttavan häneen. Hyvin yksinään pärjäävä nuori nainen heittäytyy tuhoon tuomittuun suhteeseen, joka saattaa lopulta sittenkin päättyä kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Ainakin pari viimeistä Millerin elokuvaa ovat erittäin dialogipainotteisia ja roolihahmovetoisia. Juonella saati elokuvallisella, visuaalisella toteutuksella ei ole niin suurta merkitystä. Pääosassa ovat teksti ja näyttelijät; se ei sinällään ole yllätys, kun Miller on itsekin kirjailija ja onhan Maggie’s Planin kolmesta päähenkilöstä kaksi kirjailijoita. Maggie’s Plan ei ole elokuva elämästä ilman tylsiä kohtia, mutta siinäkin on paljon hyviä hetkiä.
Elokuvan päänäyttelijät ovat kaikki hyviä, varsinkin Hawke, kun taas Moore vääntää erikoista muka tanskalaista aksenttia ja Gerwig puolestaan näyttelee sitä samaa roolihahmoa kuin kaikissa aiemmissakin elokuvissaan.





LISÄMATERIAALI
Ohjaajan kommenttiraita, Sundance-filmifestivaalien kyselytuokio, pieleen menneitä ottoja ja dokumentti elokuvan teosta.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Universal Sony | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (1.85:1) | |
| Levyjä: | 1 |



