Zoolander 2 (2016) [Blu-ray]

zoolander2bd

ZOOLANDER 2
Yhdysvallat 2016

Ohjaus: Ben Stiller
Käsikirjoitus: Ben Stiller, Justin Theroux, John Hamburg, Nicholas Stoller
Tuotanto: Ben Stiller, Stuart Cornfeld, Scott Rudin, ym.
Pääosissa: Ben Stiller, Owen Wilson, Will Ferrell, Penélope Cruz

1 tunti 42 minuuttia

Ben Stillerin ohjaama Zoolander (2001) ei ollut menestys ilmestyessään, mutta syystä tai toisesta elokuvan lapsellinen huumori puri yleisöön niin hyvin, että elokuvan maine kasvoi vuosien mittaan.  Viidentoista vuoden päästä julkaistu jatko-osa ei kuitenkaan saanut yhtään sen enempää yleisöä, ainakaan elokuvateattereissa.

Onnistuneen, huomattavasti vakavamman Walter Mittyn ihmeellisen elämän (2014) jälkeen Stiller on siirtynyt takaisin tutulle tontilleen lapsellisen ja estottoman huumorin pariin. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottajan itsensä näyttelemä huippumalli Derek Zoolander on monien vaiheiden jälkeen päätynyt elämään onnettomana erakkona syrjäseudulla. Nyt hän tekee paluun ihmisten ilmoille osallistuakseen muotinäytökseen Roomassa ja taistellakseen huostaanotetun poikansa huoltajuudesta. Roomalaiseen muotinäytökseen on kutsuttu myös Derekin entinen paras ystävä, niin ikään huippumallina tunnettu Hansel (Owen Wilson), jonka kasvot tuhoutuivat Derekin vaimon tappaneessa onnettomuudessa.

Zoolander 2:sta löytyy vielä ensimmäistäkin osaa enemmän julkisuuden henkilöiden ja oikeiden näyttelijöidenkin cameo-rooleja. Vilahdusta suuremmissa osissa nähdään Stillerin ja Wilsonin rinnalla Penélope Cruz Interpolin agenttina ja entisenä uimapukumallina, Will Ferrell tutussa roolissaan Jacobim Mugatuna, Sting Stinginä sekä Benedict Cumberbatch erikoisena mallina.

Näyttelijäkaarti on nimekäs ja taitava, mutta vitsien taso on ensimmäisen osan kanssa sama niin hyvässä kuin pahassakin. Tällä kertaa jatko-osa ei juurikaan ole edeltäjäänsä suurempi, mutta sen sijaan paljon yksinkertaisempi. Vitsejä on kuitenkin niin paljon ja tunnelma sen verran iloinen ja huoleton, että elokuvan parissa viihtyy loppuun saakka.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Muutama dokumentti elokuvan teosta.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Fox-Paramount
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: DTS:X
  Kuva: 16:9 (2.35:1)
  Levyjä: 1

12

blu ray dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).