Return to Sender (2015) [Blu-ray]

returntosenderbd

RETURN TO SENDER
Yhdysvallat 2015

Ohjaus: Fouad Mikati
Käsikirjoitus: Patricia Beauchamp, Joe Gossett
Tuotanto: Candice Abela-Mikati, Holly Wiersma
Pääosissa: Rosamund Pike, Shiloh Fernandez, Nick Nolte

1 tunti 35 minuuttia

Return to Senderin tekijöinä ovat kokematon ohjaaja ja kaksi kokematonta käsikirjoittajaa, mutta elokuvan tähtinä nähdään kaksi suurelle yleisölle tuttua nimeä, Rosamund Pike ja Nick Nolte. Kun on elokuvan nähnyt, heidän osallistumaan projektiin täytyy vain ihmetellä.

Pike, joka näytteli hienon roolin David Fincherin yllätyksellisessä Gone Girlissä (2014), astui sen jälkeen hyvin samantyyppiseen osaan sairaanhoitaja Mirandaksi. Yksin asuva, limonaadia itse tekevä ja uuden talon hankintaa suunnitteleva Miranda on suostunut sokkotreffeille yhteisen tuttavan takia. Treffiseuralainen ilmestyy etuajassa Mirandan oven taakse, pääsee sisään – ja raiskaa Mirandan. Tekijä on New Orleansin auringossa jatkuvasti hikoileva William (Shiloh Fernandez), Mirandan treffiseuralaisen piti olla aivan toinen.

William jää pian kiinni ja päätyy telkien taakse. Iäkkään isänsä (Nick Nolte) vastusteluista huolimatta Miranda alkaa käydä vankilassa juttelemassa raiskaajalleen, jolla on omia suunnitelmia Mirandan varalle.

Tämän enempää sisällöstä ei kannata paljastaa, sillä tulee paljastaneeksi liikaa. Kuitenkin on todettava, että elokuva etenee vähintäänkin erikoiseen suuntaan, joka saa kyseenalaistamaan tekijöiden tarkoitusperät ja moraalikäsitykset. Sen lisäksi näiden käänteiden kehittelyyn menee paljon aikaa, eikä siinä kuitenkaan nähdä mitään erikoista, ainoastaan Mirandan talon kunnostusta ja limonaadin juontia New Orleansin auringossa, joka ei näytä Mirandaa hikoiluttavan.

Elokuvan parasta antia ovat Pike ja Nolte, vaikka heille ei ole erikoisia rooleja kirjoitettukaan. Nolten tehtäväksi jää lähinnä kaatuilla ja murehtia tyttärestään. Fernandez on myös hyvä vastenmielisenä Williamina.

Operation: Endgamen (2010) ohjanneen Fouad Mikatin elokuvan kuvaus on silkkaa TV-tasoa. Todennäköisesti tekijät ovat toivoneet sillä teatterilevitystä, mutta näemmä se on mennyt kaikkialla suoraan tallennelevitykseen, eikä ihme.

tahtitahtitahti2tahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Scanbox Entertainment
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.35:1)
  Levyjä: 1

16

blu ray dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).