Herra Hoppyn salaisuus (2014)
|
|
ROALD DAHL'S ESIO TROT Ohjaus: Dearbhla Walsh 1 tunti 28 minuuttia |
Loppuvuoden mielenkiintoisimpiin DVD-uutuuksiin lukeutuva Herra Hoppyn salaisuus on viime uudenvuodenaattona ensiesityksensä saanut brittiläinen TV-elokuva, jonka pääosissa nähdään kaksi legendaarista Oscar-voittajaa, joka pohjautuu tunnetun kirjailijan romaaniin ja jonka käsikirjoittaja on vastuussa valtaosasta modernin elokuvan parhaimmista romanttisista filmeistä.
Roald Dahlin Annok iplik -kirjaan pohjautuva elokuva on kahden elämänsä ehtoopuolelle ehtineen ihmisen rakkaustarina. Vanhapoika herra Hoppy (Dustin Hoffman) on yhdysvaltalaissyntyinen, mutta asunut jo pidemmän aikaa Englannissa, tällä hetkellä kesäisessä auringossa paistattelevassa kerrostalossa, jossa hiljainen herra Hoppy kasvattaa kukkiaan. Suoraan hänen alapuolellaan asuu rouva Silver (Judi Dench), elämäniloa uhkuva leskirouva, johon herra Hoppy usein hississä törmää.
Kuten kertoja (James Corden) toteaakin, herra Hoppy on jo kauan ollut ihastunut naapuriinsa, mutta vaatimattomana, omissa oloissaan pysyttelevänä, kilttinä miehenä ei ole uskaltanut tehdä asialle mitään – kuten hän ei ilmeisesti ole koko elämänsä aikana tarttunut mihinkään tilaisuuteen. Kun rouva Silver sitten hankkii lemmikikseen pienen kilpikonnan ja toivoo, suorastaan odottaa, tämän kasvavan hieman isommaksi, herra Hoppy keksii tavan tutustua naapuriinsa lähemmin. Hän alkaa päivittäin kysellä kilpikonnan kasvun etenemisestä, kun on ensin aamulla laskenut rouvan parvekkeelle edellistä aina hieman isomman kilpikonnan. Herra Hoppyn hyvää tarkoittava juoni toimii, mutta johtaa lopulta odottamattomiin seurauksiin.
Dahlin romaaneista on tehty muutama sitäkin suurempi hittielokuva, joista Dearbhla Walshin ohjaama Herra Hoppyn salaisuus on sukua ennen kaikkea Wes Andersonin Fantastic Mr. Foxille – vaikka ovatkin toteutukseltaan täysin erilaisia teoksia. Walshin elokuva on televisioon tehty ja siltä se myös näyttää, kuvakerronta on televisiota varten sovitettua, hyvin pienimuotoista, laajoja kokokuvia ei ole lainkaan ja kaiken lisäksi lähes koko elokuva on kuvattu studiossa. Richard Curtisin ja Paul Mayhew-Archerin laatima käsikirjoitus on niin harmiton, huoleton ja joulunpyhien aikaan tehty elämäniloinen tarina, ettei sellaisia juuri valkokankaalle enää tehdäkään. Tänä päivänä ei tosin pitäisi olla mitään syytä ohjaajilla tehdä eri tyylillä televisioon kuin valkokankaalle, mutta toisaalta, Walsh ei ole koskaan tehnyt valkokangaselokuvaa.
Herra Hoppyn salaisuus ei ole Richard Curtisin vahvimpia töitä, ja elokuvan toimivuus riippuu täysin sen pääosien esittäjistä. Kun tehtävissä nähdään Hoffmanin ja Denchin kaltaiset tekijät, on päivänselvää, että näyttelijöiden osalta Herra Hoppyn salaisuus ei petä.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Lisämateriaalia ei ole.
DVD-JULKAISU
| Julkaisija: | Atlantic Film / Future Film | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi | |
| Ääni: | Dolby Digital 2.0 | |
| Kuva: | 16:9 (1.78:1) | |
| Levyjä: | 1 |


