The Second Best Exotic Marigold Hotel (2015) [Blu-ray]
|
|
THE SECOND BEST EXOTIC MARIGOLD HOTEL Ohjaus: John Madden 2 tuntia 2 minuuttia |
John Maddenin ohjaama ja Ol Parkerin käsikirjoittama brittikomedia The Best Exotic Marigold Hotel (2011) oli yllätyshitti, miellyttävän tunnelman omaava kohtalaisen hauska kertomus vanhoista briteistä ja nuoresta intialaisesta, jotka tutustuvat toisiinsa intialaisessa hotellissa. Samojen tekijöiden käsissä syntynyt jatko-osa on ohjaajan sanojen mukaan sisarteos, ei jatko-osa, ja se pitää tällä kertaa kyllä paikkansa.
The Second Best Exotic Marigold Hotel jatkaa suurin piirtein siitä, mihin edellinen elokuva jäi. Judi Denchin, Maggie Smithin, Bill Nighyn ja kumppaneiden näyttelemät brittivanhukset asuvat nyt vakituisesti Sonnyn (Dev Patel) hotellissa, jossa on jo tilanpuutetta. Sonny on lisäksi menossa naimisiin, mutta pelkää takaisin kotiseudulle ilmaantuneen vanhan kaverinsa varastavan hänen morsiamensa ja yrityksensä. Muriel (Smith) ja Sonny yrittävät houkutella yhteistyökumppanin (David Strathain) mukaan toisen hotellin perustamiseen, joka puolestaan lupaa lähettää tarkastajansa paikalle. Kun hotelliin saapuu uusi ”salaperäinen” asiakas (Richard Gere), Sonny uskoo tämän olevan juuri tuo tarkastaja – ja pienoinen hullunmylly on valmis alkamaan.
Kuten ensimmäinenkin osa, The Second Best Exotic Marigold Hotel on ennen kaikkea tunnelmallinen, kiireetön kuin sen päähenkilöiden arki aurinkoisessa Intiassa. Niin tarinan huumori kuin draamakin ovat kevyttä, röhönauruja ei ole tarjolla, mutta katsojaa ei myöskään yritetä väkisin itkettää. Huumorin ja sisällön osalta elokuva onkin keskikastia, kun taas sen tunnelma ja näyttelijät ovat parasta kastia.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Elokuvasta kertovia mainosdokumentteja sekä kuvagalleria.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Fox-Paramount | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (2.39:1) | |
| Levyjä: | 1 |



