Rakasta minua hellästi (1956) [Blu-ray]
|
|
LOVE ME TENDER Ohjaus: Robert D. Webb 1 tunti 29 minuuttia |
Elvis Presleyn vuonna 1956 alkanut elokuvanäyttelijän ura kattoi kaikkiaan 31 elokuvaa kolmessatoista vuodessa, ja niistä vain ensimmäisessä hänellä oli pääroolia pienempi tehtävä. Elokuvassa kuultavan hittilaulun mukaan nimetyn, Suomessa suoran Rakasta minua hellästi -käännöksen nimekseen saanut Presleyn esikoisfilmi pohjautuu samaan tositarinaan, joka oli filmattu vain vuotta aiemmin eri näkökulmasta ja Randolph Scottin näytellessä pääroolin.
Michael Curtizin ohjaamia Errol Flynn -länkkäreitä käsikirjoittaneen Robert Bucknerin kynäilemä elokuva sijoittuu vuoteen 1865, jolloin Yhdysvaltain sisällissota on juuri päättynyt. Etelävaltojen puolella taistelleet Renon veljekset Vance (Richard Egan), Brett (William Campbell) ja Ray (James ”Virginialainen” Drury) noudattavat saamaansa käskyä ja ryöstävät pohjoisvaltioiden rahalähetyksen. Kun pojat palaavat saalis mukanaan, ei komppanian leiriä enää olekaan. Vastaantulevilta he saavat kuulla sodan jo loppuneen etelävaltojen antautumiseen. Niinpä Renon veljekset ja heidän seuranaan olevat muut kaverit päättävät jakaa rahat keskenään ja suunnata koteihinsa.
Renon veljeksiä ja eritoten Vancea odottaa yllätys kotiinpaluussa. Vance on viimeiset neljä vuotta kantanut mukanaan Cathyn (Debra Paget) kuvaa ja on aikeissa viedä tytön heti vihille. Vancen on kuitenkin uskottu kuolleen, joten Cathy on hiljattain nainut Renon veljeksistä nuorimman, Clintin (Presley), joka yhdessä Vancen kanssa tuntuu olevan äitinsä (Mildred Dunnock) lempilapsia, sen verran eläviä lavasteita Brettistä ja Raysta tässä filmissä tulee. Samalla kun Vance kärsii lemmentuskista, hän saa kaiken lisäksi kuulla pohjoisvaltojen miesten olevan rahalähetyksen ryöstäneiden solttujen perässä.
Yleensä lännenelokuvaksi luokiteltu Rakasta minua hellästi on ennen kaikkea melodraama. Tarinan keskiössä on yksinkertainen kolmiodraama, johon ei ollut helppoa ratkaisu varsinkaan 1800-luvun yhteiskunnassa, jossa avioerot eivät varsinkaan tällaisissa tapauksissa tulleet kysymykseenkään. Kaikki kolmiodraaman jäsenet vieläpä rakastavat toisiaan, joskin eri tavalla. Vance ja Clint ovat veljeksiä, Cathy taas on näille enemmän kuin vain yksi tyttö muiden joukossa, pikemminkin perheenjäsen. Kuitenkin välittömästi Vancen paluun jälkeen Cathy alkaa elätellä toiveita yhteenpaluusta tämän kanssa.
Melodramaattisuutta lisää entisestään Pagetin ja Dunnockin tunteilevat roolisuoritukset. Pagetin tapa näytellä (tai pikemminkin lahjojen puute) ei oikein sovi yhteen Eganin ja Presleyn roolisuoritusten kanssa. Egan on vakuuttava, komea ja matalaääninen näyttelijä, joka ei kuitenkaan ole riittävän kiinnostava pääroolin esittäjäksi. Presley puolestaan tekee varsin vakuuttavan debyytin, ja hänen karismansa ja sen ympärille syntynyt legenda ovat elokuvan parasta ja – kuten todistettua – pisimpään kestävintä antia. Presley joutuu esittämään elokuvassa muutaman täysin aikakauteen sopimattoman laulun ja niitä laulessaan tietysti liikehtimään hänelle ominaiseen tyyliin, mutta ennen kaikkea hän osoittaa itsessään olevan potentiaalin. Ikävä kyllä, kunnon rooleja hänelle ei sitten montaa kertynytkään.
CinemaScopena, mutta mustavalkoisena kuvattu elokuva on teräväpiirtolaadulla entistäkin upeampaa katseltavaa. Ohjaaja Robert D. Webb oli rutinoitunut B-elokuvien tekijä, joka osasi kertoa pienimuotoisen tarinan ammattitaitoisesti, joskaan toimintakohtausten ohjaajana hän ei ollut parhaimmasta päästä. Sen sijaan kuvaaja Leo Tover oli erittäin rautainen ammattilainen; hänen tyylikäs mustavalkokuvauksensa varjoine päivineen on Presleyn karisman lisäksi toinen tämän elokuvan suurista eduista, jotka molemmat ovat joutuneet hieman väärään filmiin. Teoksen tarina kun on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ennalta arvattavuudessaan vankkaa B-luokan tavaraa, jollaiseksi Rakasta minua hellästi olikin heti alusta alkaen tuomittu. Mutta ilman Presleytä tätä filmiä ei tänä päivänä muistettaisi edes Toverin kuvausjäljen takia.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Useita lyhyitä dokumentteja elokuvan tiimoilta, Elviksen ystävän ja joka paikassa tämän elämänvaiheita kommentoivan Jerry Schillingin kommenttiraita sekä elokuvan alkuperäiset trailerit Yhdysvalloista ja Espanjasta SD-tasoisena.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Fox-Paramount | |
| Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1, 1.0 | |
| Kuva: | 16:9 (2.35:1), mv | |
| Levyjä: | 1 |


