Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (2014) [Blu-ray]

seitsemansietamattomanpitkaapaivaa

THIS IS WHERE I LEAVE YOU
Yhdysvallat 2014

Ohjaus: Shawn Levy
Käsikirjoitus: Jonathan Tropper
Tuotanto: Shawn Levy, Paula Weinstein, Jeffrey Levine
Pääosissa: Jason Bateman, Tina Fey, Adam Driver

1 tunti 43 minuuttia

 

Hyvän elokuvan odottaminen Shawn Levyltä tuntui aiemmin turhalta. Vaaleanpunaisen pantterin uudelleenfilmatisointi oli häpeällinen, kaksi ensimmäistä Yö museossa -elokuvaa olivat sentään hyvää viihdettä. Levyn ensimmäinen yritys vakavamman tarinan parissa on tuottanut hyvän tuloksen.

Jonathan Tropperin oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama Seitsemän sietämättömän pitkää päivää perustuu yksinkertaiseen, arkipäiväiseen tarinaan ja aidonoloisiin roolihahmoihin, mutta se on silti hyvin kaukana suomalaisesta kulttuurista ja se saattaa osittain selittää elokuvan huonon menekin Suomen teattereissa. Kyseessä kun on tarina puheliaasta ja värikkäästä juutalaisperheestä, joka kokoontuu saman katon alle viettämään seitsemän päivän suruaikaa perheen isän kuoltua. Lapset ovat jo aikuisia, yhtä lukuun ottamatta selvästi keski-ikäisiä, leski (Jane Fonda) jo ikäihminen, vaikka onkin hiljattain hankkinut uudet silikonirinnat. Kun äiti on hyvin suorapuheinen, mitään puheenaihetta pelkäämätön ja jossain määrin kuuluisa kirjailija, ovat tietysti lapset olleet kovilla, kun heidän elämänsä tapaukset ovat levinneet kaikkien tietoisuuteen äidin kirjojen sivuilta. Kieroon nämä lapset eivät kuitenkaan ole kasvaneet, ehkä nuorimmaista lukuun ottamatta, joka harjoitti aikaisemmin marihuanan kasvattamista.

Elokuvan päähenkilö on Jason Batemanin näyttelemä Judd, huomattavasti miellyttävämpi mies kuin valtaosa Batemanin roolihahmoista. Vaimonsa syntymäpäivänä hän kiirehtii normaalia aiemmin kotiin, löytää vaimonsa ja pomonsa (Dax Shepard) sängystä ja ottaa tietysti asumuseron. Jonkin ajan päästä Judd kuulee isänsä kuolleen. Kotiinpaluu työttömänä ja avioeroa odottavana keski-ikäisenä yksineläjänä ei ole kaikkein mieluisin, mutta onnekseen (?) Judd saa huomata, ettei heidän värikkään perheen jäsenistä yksikään ole erityisen tasapainoisessa vaiheessa elämässään. Juddin sisko (Tina Fey) on yhä rakastunut nuoruudenihastukseensa (Timothy Olyphant) ja tympiintynyt omaan aviomieheensä, veli (Corey Stoll) yrittää lasta vaimonsa (Kathryn Hahn) kanssa ja nuorimmainen veli (Adam Driver) on iskenyt itseään huomattavasti vanhemman psykiatrin (Connie Britton).

Toisin kuin elokuvan henkilöillä on tarkoitus, eivät he viihdy läheskään koko elokuvaa neljän seinän sisällä suremassa isäänsä, vaan käyvät kukin vuorollaan milloin missäkin. Eritoten Judd on liikekannalla, kun hän selvittelee välejä tulevaan ex-vaimoonsa ja tapailee kotiseudulleen jäänyttä nuoruudenihastusta (Rose Byrne). Juurikin Juddia näyttelevä Bateman on elokuvan kasassa pitävä voima; ilman hänen hyvää roolisuoritustaan koko filmiltä putoaisi pohja pois. Vaikka käsikirjoitus on hyvä, on se toisinaan liian sentimentaalinen ja roolisuoritukset samoin – ja siirappisuus on usein seurannut Levyn elokuvia. Toisinaan Tina Fey yrittää olla hauska, mutta epäonnistuu, kuten hyvin useissa muissa töissään. Sen sijaan vakavammista kohtauksista hän suoriutuu hyvin, mikä on jälleen yksi osoitus siitä, että koomikko (huonokin) on useimmiten erittäin vakuuttava draamanäyttelijä. Sama pätee tietysti Batemaniinkin, joka tunnetaan nimenomaan komediarooleistaan, joissa hän toisinaan on ollut hauskakin.

Lukuun ottamatta niitä jo nyt usein mainittuja ylisentimentaalisia hetkiä ja elokuvan liian montaa loppua, on Seitsemän sietämättömän pitkää päivää nykypäivän hollywoodilaiseksi draamakomediaksi varsin korkeatasoinen; etenkin, kun ottaa huomioon sen tekijöiden kokemattomuuden tällaisten tarinoiden parissa. Levyltä se on hyvä taidonnäyte siitä, että häneltä onnistuu muukin kuin vanhojen komediaelokuvan mestariteosten raiskaaminen.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Haastatteluita, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia sekä pieleen menneitä ottoja.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Warner Bros.
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

12

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).