
AMERICAN REUNION
Yhdysvallat 2012
Ohjaus: Jon Hurwitz, Hayden Schlossberg
Käsikirjoitus: Jon Hurwitz, Hayden Schlossberg
Tuotanto: Adam Herz, Chris Moore, ym.
Pääosissa: Jason Biggs, Alyson Hannigan, Chris Klein
1 tunti 53 minuuttia
Adam Herzin käsikirjoittama ja Weitzin veljesten Paulin ja Chrisin ohjaama American Pie oli 1990-luvun suurin teinikomediahitti siinä missä Delta-jengi oli 1970-luvun ja Porky's 1980-luvun. American Pien myötä nähtiin tietysti lukuisia samaa kaavaa toistavia tekeleitä, joista valtaosa oli silkkaa roskaa.
Samat näyttelijät tekivät yhteensä kolme American Pie -elokuvaa vuosina 1999, 2001 ja 2003. Lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen Jason Biggs, Alyson Hannigan, Chris Klein, Sean William Scott, Eddie Kay Thomas, Tara Reid, Thomas Ian Nicholas, Eugene Levy ja Jennifer Coolidge palasivat yhteen tänä vuonna ensi-iltansa saaneessa American Pie: Luokkakokouksessa, jossa nimensä mukaisesti nuo 1990-luvun loput teinit palaavat kotikaupunkiinsa luokkakokoukseen verestämään vanhoja muistoja.
Naisten perässä juoksevista teineistä on tullut aviomiehiä ja isiä, mutta he ovat täsmälleen samanlaisia, erityisesti Finch ja Stifler. Kaveruksista ainoa hieman kehittynyt on jälleen kerran selkeässä pääroolissa nähtävä Jim. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta ovat vastanneet Harold & Kumar -trilogian tehneet Jon Hurwitz ja Hayden Schlossberg, jotka eivät ole tuoneet kaavaan mitään uutta. Kaikki pyörii edelleen seksin, alkoholin ja nolojen tilanteiden ympärillä.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, minidokumentteja elokuvan teosta sekä interaktiivinen vuosikirja.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: |
Universal | |
| Tekstitys: |
Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. |
|
| Ääni: |
DTS-HD Master Audio 5.1 |
|
| Kuva: |
16:9 (1.85:1) |
|
| Levyjä: |
2 (Blu-ray + Digital Copy -DVD) |
![]()
ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).