Blu-ray-arvostelu: Jouluelokuva The Holdovers (2023) on Alexander Paynen komea paluu huipulle
|
THE HOLDOVERS 2 tuntia 13 minuuttia |
Alexander Paynen paluu tämän hetken merkittävimpien elokuvaohjaajien joukkoon tapahtui The Holdoversilla, joka pyöri Suomenkin valkokankailla ja olisi varmasti hyötynyt suomenkielisestä nimestä. ”Holdovers” tuskin sanoo monellekaan suomalaiselle yhtään mitään.
Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1970 jouluun, jonka kourallinen poikien sisäoppilaitoksen oppilaista joutuu viettämään koulussa. Näyttää siltä, että ainakin osa vanhemmista on lähettänyt lapsensa sisäoppilaitokseen vain päästäkseen näistä eroon, sillä joulunvietto omien kersojen kanssa ei kiinnosta. Joulun aluspäivistä aina uuteen vuoteen saakka pojat oleilevat siinä suuren koulualueenrakennuksessa, jonka lämmitystä ei vähennetä joulun ajaksi. On lunta ja pakkasta, kaikin puolin jouluun sopiva maisema, mutta ei joulumieltä.
Oppilaiden valvojana on historianopettaja Paul (Paul Giamatti), joka rakastaa oppiainettaan mutta vihaa oppilaitaan, kollegoitaan ja oikeastaan kaikkia muitakin. Viha on passiivista, ainoastaan oppilaat saavat siitä selviä osoituksia, viimeisimmän juuri ennen joululomalle lähtöä, kun Paul antaa hylätyn arvosanan huonoille oppilaille. Osa näistä jää jouluksi kouluun, jossa on Paulin lisäksi henkilökunnasta paikalla vain keittäjä Mary (Da’Vine Joy Randolph), jonka ainoa poika on äskettäin kaatunut Vietnamin sodassa.
Joululoman aikana Paul tutustuu paremmin Angukseen (Dominic Sessa), joka on vaikuttanut hänestä vain ylimieliseltä, etuoikeutetulta pikku perkeleeltä. Samalla Angus tutustuu Pauliin, josta hänellä on ollut vastaavanlainen kuva. Yhteinen sävel löytyy monen mutkan kautta.
Alexander Payne on selvästi tuntenut käsikirjoituksen teemat, sen kuvaaman ajan ja hahmot omikseen. Kokonaisuudessa on niin voimakkaasti läsnä ohjaajan henkilökohtainen ote, että väistämättäkin kuvittelee Paynen itse laatineen käsikirjoituksen, vaikka todellisuudessa se on David Hemingsonin käsialaa. The Holdovers on pian 60 vuotta täyttävä Hemingsonin ensimmäinen filmattu käsikirjoitus. Paynen aiempi merkkiteos Nebraska (2013) syntyi sekin ilman hänen käsikirjoituspanostaan – tai ainakaan hän ei saanut työstään krediittiä.
Vaikka The Holdovers on huolella laadittua ja aidontuntuista epookkia – sekä roolihahmojen, puvustuksen, lavastuksen että kuvauksen osalta – on se kuitenkin selvästi nykypäivän elokuva. Samoja teemoja käsiteltiin jo 1970-luvun elokuvissa, mutta The Holdoversissa suhtautumistapa asioihin on selvästi tästä päivästä.
The Holdovers on paras esimerkki kokonaan digitaalisena kuvatusta elokuvasta, joka on saatu jälkituotannossa näyttämään hämmästyttävän paljon filmille kuvatulta. Paynen ja kuvaaja Eigil Bryldin yhteistyö on upean elokuvallista katseltavaa ja voimakkaan tunnelmallista. The Holdovers tempaa katsojan välittömästi mukaansa elokuvan taikaan ja pitää otteessaan loppuun asti. Hienosti näytelty tarina ei yllätä, mutta ei sen tarvitsekaan.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Universal Pictures |