4K UHD -arvostelu: Abyss – syvyyden (1989) "restauroitu" versio on sentään katselukelpoinen
|
THE ABYSS 2 tuntia 20 minuuttia / 2 tuntia 51 minuuttia (Special Edition) |
James Cameronin uran neljäs elokuva Abyss – syvyys (1989) on tekniseltä toteutukseltaan komeaa katseltavaa, mutta kuten usein Cameronin tapauksessa, elokuva on ylipitkä ja käsikirjoitus tökkii.
Viiden vuoden päähän tulevaisuuteen eli vuoteen 1994 sijoittuvassa elokuvassa sukelletaan syvälle. Yhdysvaltalainen ydinsukellusvene joutuu meren pohjassa kosketuksiin tuntemattoman voiman kanssa ja uppoaa. Laivasto lähettää paikalle muutaman tehokkaan miehen (johtajanaan Michael Biehn), jotka lähtevät pelastustehtäviin yhdessä Budin (Ed Harris) ja Lindseyn (Mary Elizabeth Mastrantonio) kanssa. Bud on jo valmiiksi meren pohjassa työnjohtajana uudenlaisella öljynporausasemalla, jonka Lindsey – hänen ex-vaimonsa – on suunnitellut.
Luvassa on vaarallisia sukellusmatkoja, vuotavia sukellusveneitä ja kirjaimellisestikin kovaa painetta, jota kaikkien pää ei kestä. Lähes kaksi- ja puolituntiseksi venyneen Abyss – syvyyden juoni on yksinkertainen ja roolihahmot ohuita. Ohjaajana Cameron on omaksunut kaikki Steven Spielbergin huonoimmat puolet: sentimentaalisuuden, lapsellisen huumorin ja imelän musiikin käytön.
Siinä missä Cameron ei ole kovin kaksinen käsikirjoittaja, on hän kuitenkin ohjaajana taitava visuaalinen tarinankertoja ja siinä on myös Abyss – syvyyden pelastus. Toiminnalliset kohtaukset vettä sisään ottavalla sukellusveneellä ja monet sukellusreissut ovat jännittävää katseltavaa. Edetessään yhä enemmän fantasian ja tieteisfiktion puolelle menevä elokuva käsittelee ihmiskunnan ja avaruusolioiden suhdetta positiivisuuden kautta, mikä on tietysti poikkeuksellista ja piristävää vielä näin 35 vuotta myöhemminkin.
Abyss – syvyyden tuore 4K-restaurointi on huomattavan paljon parempi kuin Tosi valheiden, jonka 4K-tasoisena ”entisöity” versio on katselukelvotonta paskaa. Myös Abyssin kohdalla Cameron on ihastunut rakeettomaan kuvaan, mutta vaikka rae onkin vedetty hyvin lähelle nollaa, eivät kasvot ja muut pinnat ole muuttuneet samalla lailla muovisiksi kuin Tosi valheissa. Abyss ei tällaisenaan enää näytä filmille kuvatulta, vaan on kuin se olisi kuvattu viikko sitten uusilla 4K-digikameroilla. Tähän vaikutelmaan Cameron on epäilemättä pyrkinytkin. Syitä voi vain arvella, jos sellainen kiinnostaa. Lopputulos on joka tapauksessa tämä.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Disney (20th Century Studios) |