Klaus Härön hiljaisen hauska tragikomedia – arvostelussa Elämää kuoleman jälkeen (2020), nyt Blu-rayllä

Klaus Härön seitsemäs elokuva Elämää kuoleman jälkeen on tehty tv-elokuvan budjetilla, mutta kyseessä ei ole mikään kevyt välityö raskaan sarjan ohjaajalla. Pienimuotoisen tarinan toteutuksessa vaatimattomat resurssit eivät näy, pikemminkin päinvastoin, sillä Elämää kuoleman jälkeen on ehdottomasti valkokangaselokuvan raamit täyttävä teos. Yhteistyö on Härön ja kuvaaja Robert Nordströmin toinen ruotsinkielisen tv-elokuvan Kaksi kotia (2013) jälkeen.

Pääosassa on Nisse (Peik Stenberg), kuusikymppinen suomenruotsalainen perheenisä, jonka vaimo on juuri kuollut syöpään pitkän sairastamisen jälkeen. Kodista on lähdössä myös pariskunnan ainoa lapsi, Stefan (Martin Paul), jota odottaa itsenäistyminen ja työpaikka Ruotsissa. Stefan suree kuollutta äitiään, mutta Nisse on jo päässyt asian yli. Nissen pessimistisyyden ja kylmyyden taakse kätkeytyy kuitenkin kokonainen, aito ihminen. Jotta Stefan ja Nisse itsekin sen huomaavat, on heidän selvitettävä välinsä hautajaisvalmisteluiden lomassa. Oman mausteensa soppaan tuo Nissen yksinäinen sisko (Lena Labart), joka näkee tilaisuutensa koittaneen ja alkaa vallata paikkaansa vanhassa kotitalossaan.

Klaus Härö on itse laatinut elokuvan käsikirjoituksen ja kertoo hyvin suoraan omasta isäsuhteestaan ja äitinsä kuolemasta. Elokuvan alussa näyttää hetken siltä, että kyseessä on pojan myöhästynyt katkera kosto isälleen, mutta tarinan edetessä todellinen sävy paljastuu ja Nissen käytökselle löytyy ilmeiset motiivit. Vaimon kuoleman ja pojan kotoalähdön jälkeen elinvoimaisen keski-ikäisen miehen elämältä katoaa hetkessä merkitys.

Suomenruotsalaisista kertovana teoksena Elämää kuoleman jälkeen on tietenkin ruotsinkielinen, mutta suomen kieltä ei ole tyystin unohdettu. Se on läsnä etenkin silloin, kun Nissen on kiroiltava.

Katkeran sijaan Elämää kuoleman jälkeen on lämminhenkinen ja hiljaisen hauska tragikomedia. Ennen kaikkea se on intiimi, on vain muutama näyttelijä ja tapahtumapaikka, joista tärkeimpänä etäällä kaikesta eikä silti kaukana mistään sijaitseva omakotitalo. Oman tärkeän lisänsä tunnelmaan tuo elokuvan keväinen tapahtuma-aika.