Lauantain kampanjapäivä täytti elokuvateatterit - Spider-Man palasi katsotuimmaksi

autofiktio1still
Almodóvarin uudessa pääosia näyttelevät Bárbara Lennie ja Victoria Luengo. Kuva: Cinemanse

Suomen Filmikamarin yhdessä elokuvateattereiden ja -levittäjien kanssa nyt neljännen kerran järjestämä Suuri leffapäivä -kampanja houkutteli lauantaina elokuviin liki 60 000 lipunostajaa. Kampanjaan osallistuneissa teattereissa lippuja myytiin puoleen hintaan lauantain näytöksiin, ja päivästä tulikin koko vuoden vilkkain. Katsojia siis riittää, mikäli elokuvalipun hinta on selvästi nykyistä tasoa halvempi.

Christopher Nolanin ohjaama Odysseian filmatisointi The Odyssey ylitti viime viikolla 300 000 katsojan rajan ensimmäisenä tämänvuotisena elokuvana, mutta viikonlopun katsojatilastossa se hävisi uudelle Hämähäkkimiehelle.

Viikonlopun ensi-iltaelokuvista katsotuin oli Ridley Scottin ohjaama maailmanlopun jälkeisen ajan kuvaus The Dog Stars, jota ajettiin 80 salissa yhteensä 4 877 katsojalle. Jacob Elordin, Margaret Qualleyn ja Josh Brolinin tähdittämän elokuvan nettotuotantobudjetti oli noin 60 miljoonaa euroa, kun laskuista otetaan pois kannustinjärjestelmistä saadut palautukset. Kyseessä on silti pienen budjetin elokuva verrattuna Scottin kahteen edelliseen, Gladiator II:een (2024) ja Napoleoniin (2023).

The Dog Stars on 88-vuotiaan Ridley Scottin 30. pitkän elokuvan ohjaustyö ja hänen viides elokuvansa 2020-luvulla. Näillä näkymin hänen seuraava elokuvansa on Robert Louis Stevensonin klassikkoromaanin Aarresaari filmatisointi, jossa pääosaa näyttelee Hugh Jackman.

Perjantaina ensi-iltaan tuli myös toisen pitkän linjan ohjaajamestarin elokuva, 76-vuotiaan Pedro Almodóvarin Autofiktio, joka on hänen 24. elokuvansa. Espanjalaisohjaajan edellinen elokuva The Room Next Door (2024) oli hänen ensimmäinen elokuvansa englanniksi, mutta Autofiktiossa hän on palannut äidinkielensä ja kotimaansa pariin. Autofiktio pyöri 47 salissa yhteensä 2 598 katsojalle.

Viikonlopun katsojatilastossa Scottin ja Almodóvarin elokuvien välille sijoittui Will Gluckin ohjaama romanttinen komedia One Night Only. Se sai 2 629 katsojaa kaikkiaan 67 salista. Gluckin edellinen elokuva oli samaan lajityypiin kuuluva Anyone But You (2023), jonka näki 83 714 suomalaista. Siinä pääosia näyttelivät Sydney Sweeney ja Glen Powell, mutta One Night Onlyn päärooleissa nähdään huomattavasti vähemmän tunnetut Monica Barbaro ja Callum Turner.

Perjantaina uusintaensi-iltaan tuli Pixarin 20 vuoden takainen hittianimaatio Autot, joka meni 40 salissa 2 068 katsojalle. John Lasseterin ohjaustyö sai ensi-iltakierroksellaan 232 350 katsojaa ja poiki jatko-osan, jonka näki 253 662 suomalaista.

Viikonlopun kaksi pienintä ensi-iltaa olivat Lucile Hadzihalilovicin ohjaama The Ice Tower, joka meni 19 salissa 327 katsojalle, ja Karin Pennasen dokumentti Päivien lumo, jota esitettiin 16 salissa 247 katsojalle. 

The Ice Towerin pääosaa näyttelee Marion Cotillard, joka nähtiin myös Hadzihalilovicin tunnetuimmassa elokuvassa Innocence (2004). Tyttöjen sisäoppilaitoksesta kertovan Innocencen näki 6 851 suomalaista.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Spider-Man: Brand New Day Destin Daniel Cretton 29.07. SFS 86 16 996 230 648
2. The Odyssey Christopher Nolan 17.07. FK 79 15 135 317 029
3. Ryhmä Hau: Dinoelokuva [animaatio] Cal Brunker 07.08. FK 95 9 059 54 696
4. Kätyrit & monsterit [animaatio] Pierre Coffin 01.07. FK 71 6 129 151 706
5. The Dog Stars Ridley Scott 28.08. DIS 80 4 877 ensi-ilta
6. The Invite Olivia Wilde 14.08. SFS 50 3 415 18 471
7. Insidious: Out of the Further Jacob Chase 21.08. SFS 40 3 072 7 333
8. Mutiny – lavastettu syylliseksi Jean-François Richet 21.08. NF 54 2 966 7 846
9. One Night Only Will Gluck 28.08. FK 67 2 629 ensi-ilta
10. Autofiktio Pedro Almodóvar 28.08. CMA 47 2 598 ensi-ilta
2 661
11. The End of Oak Street David Robert Mitchell 14.08. WB 47 2 511 15 765
12. Autot [animaatio] [uusintaensi-ilta] John Lasseter 28.08. DIS 40 2 068 ensi-ilta
234 418
13. Marsupilami Philippe Lacheau 21.08. CMA 51 1 968 3 755
14. Spa Weekend Jon Lucas
Scott Moore
21.08. NF 57 1 807 5 547
15. Obsession Curry Barker 13.05. FK 22 1 789 79 114
16. Toy Story 5 [animaatio] Andrew Stanton
Kenna Harris
17.06. DIS 24 1 421 86 890
17. Vaiana Thomas Kail 10.07. DIS 13 558 30 028
18. Laula minulle Arja! [dokumentti] suomi Marko Talli 14.08. NF 40 517 5 519
19. Teenage Sex and Death at Camp Miasma Jane Schoenburn 07.08. ELK 13 460 5 106
20. Backrooms Kane Parsons 29.05. NF 6 446 86 445
...              
  The Ice Tower Lucile Hadzihalilovic 28.08. POL 19 327 ensi-ilta
  Päivien lumo [dokumentti] suomi Karin Pennanen 28.08. PEK 16 247 ensi-ilta

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).