tuntematonsotilastvsarjabd

TUNTEMATON SOTILAS
Suomi, Belgia 2018

Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Aku Louhimies, Jari Olavi Rantala
Tuotanto: Aku Louhimies, Mikko Tenhunen, Miia Haavisto / Elokuvaoy Suomi 2017 Oy
Pääosissa: Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi

4 tuntia 30 minuuttia

Miljoona katsojaa saanutta elokuvaversiota on siltä osin vaikea pitää myöhemmän tv-sarjan oheistuotteena, mutta Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan tapauksessa se saattaa sitä olla. Elokuvasta jäi pois keskeisiä, ikonisia kohtauksia, joiden sijaan nähtiin aivan uusia kohtauksia. Nyt esimerkiksi kovennetun seisominen on otettu mukaan puolitoista tuntia pidempään tv-sarjaversioon, joka saa elokuvaversion näyttämään sarjaversion ennakkomainokselta. Ja alusta alkaenhan tästä oli tulossa myös pidempi sarjaversio.

Viidestä noin 55-minuuttisesta jaksosta koostuva sarjaversio laventaa elokuvaversion tapahtumia ja syventää henkilökuvia, mutta varsinaisten sotatoimien kuvaamisessa ei ole ratkaisevaa eroa: se on sotaelokuva ja Tuntemattoman filmatisointi, joten tietysti siinä soditaan, mutta pääosassa on silti pienen kansan vapaustaistelu ja kourallinen siihen taisteluun osallistuneista miehistä. Louhimiehen sovituksessa Rokka (noin kolmikymppinen kirjassa mutta elokuvassa liki viisikymppinen Eero Aho) on noussut kaikkien muiden yläpuolelle siten, että massiivisesta kestosta huolimatta osa keskeisistä hahmoista jää täysin taka-alalle. Tuntematon sotilas ei enää pyörikään näiden poikien ympärillä, vaan Rokan, joka on tässä versiossa pikkuisen vittumainen mies. Rokan ärinöissä on enemmän turkkaa kuin totuutta.

Vaikka elokuvaversion tapahtumia on lavennettu, idea ei ole muuttunut miksikään. Tuntematon sotilas ei nytkään ole kuvaus jatkosodan syistä, eikä siinä nähdä tapahtumia sodan johdon tai vihollisen näkökulmasta. Vihollinen on tuntematon, kuten se oli oikeassakin sodassa, eivätkä pääesikunnan miehet olleet rintamalla taistelleiden mielessä.

Pitkin jaksoja nähdään sota-ajan uutiskatsauskuvaajien filmimateriaalia, joka kuvastaa sodan etenemistä. Näissä katkelmissa on muuten uutiskatsausten kuvasuhteet pidetty alkuperäisinä, mikä on mainitsemisen arvoinen asia tänä päivänä. Samalla Tauno Majuri ja Risto Orko pääsivät tekemään "cameo-roolit" tässä elokuvassa. Sarjan alkutekstijaksossa on syystä tai toisesta käytetty ilmeisen heikkolaatuisilta videonauhoilta napattuja arkistofilmejä, ilmeisesti Ylen arkistosta KAVI:n oman sijaan.

Kaunistelemattomassa, maltillisesti värimääritellyssä ja ilmiselvästi digitaalisessa kuvauksessa luotetaan vakaaseen käsivarakuvaukseen, joka ei ole sen enempää staattista kuin itsetarkoituksellista mukadokumentaarisuuttakaan. Kuvakerronnan osalta Terrence Malickin Veteen piirretty viiva (1998) on ollut ilmeinen esikuva Louhimiehelle, joka myös kuvassa ja ääniraidalla heittelee viittauksia eritoten Laineen Tuntemattomaan. Siitä on lainattu myös idea käyttää Hauhian näyttelijänä lapsitähteä: Laineen elokuvassa roolin näytteli Veli-Matti Kaitala ja tässä Robin.

Mainittava on myös kuvasuhteesta: elokuvan alkuperäinen kuvasuhde 2,39:1 on pidetty ennallaan myös tv-sarjaversiossa koko laajakuvaruudun täyttävän 1,78:1-kuvasuhteen sijaan. Tietysti se on kuvattukin scope-kuvasuhde mielessä, mutta hyvin harvoin varsinkaan suomalaisia tv-sarjoja nähdään scopena. Vielä harvemmin sarja tulee Blu-raylle mukanaan Dolby Atmos 7.1- ja DTS-HD MA 5.1 -ääniraidat.

Kolmas Tuntematon sotilas joutuu siihen samaan tilanteeseen, mihin edellinenkin filmatisointi ja mitkä tahansa klassikkoelokuvien uudelleenfilmatisoinnit. Kun alkuperäinen on tunnettu ja rakastettu, se on päivänselvä vertailukohta tulevillekin sovituksille. Siihen on turha vedota, että Hamletistakin on tuhansia tuotantoja. Teatterilla ja elokuvalla on oleellisia eroja, joista ei suinkaan vähäisin ole se, että esimerkiksi Laineen Tuntematonta sotilasta vuodelta 1955 voi yhä katsella, mutta Jalmari Lahdensuon Hamletia vuodelta 1913 ei. Todellisia historiallisia tapahtumia kuvaavien elokuvien uusissa sovituksissa on kuitenkin aina se arvo, että se saattaa tuoda nämä tapahtumat ensimmäistä kertaa silloisen nuorison tietoisuuteen – tai pikemminkin tarjota kuvan historiasta tavalla, johon he voivat samastua. Toivottavasti sitten aikuistuessaan tämä nuori uskaltaa katsoa vanhojakin elokuvia.

1tahtea1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Kaksi lyhyttä katsausta Kainuun talvikuvauksista (8 min) ja kuvauksista ylipäätään (16 min).

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: SF Studios
Tekstitys: suomi ruotsi tanska norja uk
Ääni: Dolby Atmos 7.1, DTS-HD Master Audio 5.1, DTS-HD Master Audio 2.0
Kuva: 2,39:1
Levyjä: 2

16u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla   

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Torstai 18.4.

redjoanjuliste itkevannaisenkirousjuliste 

Perjantai 19.4.

underthesilverlakejul rivienvalissajuli 

asterixjataikajuomansalaisuusjuliste minisankarit2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

aiti19juliste angrybirds2teaserjul veeranmaaginenelamajuliste olensuomalainenjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja