Saatanan radikaalit (1971)

Teatterikorkeakoulussa tutustuneet Paavo Piironen, Heikki Nousiainen, Timo Nissi ja Heikki Huopainen muodostivat WilmiCopla-nimisen kokoonpanon, jonka filmaamia sketsejä nähtiin Spede Pasasen eri televisio-ohjelmissa. Monen hyvin menestyneen filminsä jälkeen Pasanen tuotti WilmiCoplan sekä käsikirjoittaman, ohjaaman että pääosittaman Saatanan radikaalit, josta tuli oikein kunnon floppi.

Saatanan radikaalien huumori poikkeaa Speden huumorista, eikä siinä oikein ole aineksia koko illan elokuvaan. Piironen, Nousiainen, Nissi ja Huopainen näyttelevät neljää kohtalaisen nuorta miestä, jotka ovat kuolleet ja viettäneet sittemmin aikaansa helvetissä. Saatanan (Heikki Savolainen) harmiksi nämä suomalaiset pitävät helvetin kuumuudesta, se kun muistuttaa heitä saunasta, joten saadakseen vähän hermolomaa Saatana lähettää pojat Helsinkiin lomalle. He saavat mukaansa salkun rahaa, mutta ovat tietämättömiä siitä, että Saatanan vitsauksen seurauksena viina ei nouse heidän päähänsä. Ensin pojat menettävät rahansa poliisille, sitten he huomaavat, ettei ryyppäämisestäkään ole iloa, vaikka siihen olisikin rahaa.

Saatanan radikaalit jäi sen neljän esikoisohjaajan ainoaksi filmiohjaukseksi, ainakin toistaiseksi. Kuvaaja Kari Sohlberg lienee ollut vastuussa elokuvallisesta puolesta, sillä sen verran ammattitaitoista elokuvan tekninen puoli on, vaikka ohjaajina on neljä ensikertalaista ja rahaa on ollut niukasti. Irma Taina on saksinut elokuvan 75-minuuttiseksi (DVD:llä 71 minuuttia). Tapahtumia ja vauhtia riittää, mutta tarinaa se ei suinkaan tee sen järkevämmäksi.

Elokuvassa voi nähdä ironian kautta tehtyä yhteiskuntakritiikkiä, joka on aina miellyttävämpää katseltavaa kuin ne tämän aikakauden yhteiskuntakriittiset ”osallistuvat” elokuvat, joissa ei ole tippaakaan huumoria. Saatanan radikaalit ei ole toivottoman huono elokuva, mutta kaiken pilaa sekava ja keskeneräiseltä tuntuva käsikirjoitus, josta on syntynyt pintapuolinen ja sekava elokuva.

Speden tapaan WilmiCoplan pojat vitsailevat poliisien kustannuksella, mutta Speden filmeistä poiketen Saatanan radikaalit ei naurata kertaakaan sen alkutekstien jälkeen. Alkutekstit sen sijaan huvittavat ja ovat elokuvan parasta antia. Filmin alussa nähdään legenda Leo Jokela, joka omalaatuisella tyylillään kirjoittaa alkutekstejä kirjoituskoneellaan ja kommentoi ihmisten nimiä. Tämä muutaman minuutin pätkä on yksistään erinomainen syy katsoa Saatanan radikaalit.

Saatanan radikaalit on jäänyt suomalaisen elokuvan historiaan: sillä on enemmän ohjaajia kuin yhdelläkään toisella kotimaisella elokuvalle.

 
LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Julkaistu omana erillisjulkaisunaan sekä osana mm. Spede – Täydellinen kokoelma -DVD-kokoelmaa.