Rottasota (1968)

miljoonaliiga

ROTTASOTA
Suomi 1968

Ohjaus: Maunu Kurkvaara
Käsikirjoitus: Maunu Kurkvaara
Tuotanto: Maunu Kurkvaara / Kurkvaara-Filmi Oy
Pääosissa: Thelma Ramström, Tapio Kouki, Pehr-Olof Sirén, Ekke Hämäläinen

1 tunti 16 minuuttia


Suomalaisen elokuvan sitkeä sissi Maunu Kurkvaara kertoo Rottasodassa tarinan paskanjauhajien sukupolven edustajista aikana, jolloin paskanjauhanta oli Suomen suosituinta ajanvietettä – oli se sitten vasemmisto- tai oikeistolaista. Kyseessä on siis kertomus 1960-luvun vasemmistonuorista, joiden elämän täyttivät viimeinen taisto ja kaiken vanhan halveksuminen. Se päti myös valtaosaan tuon ajan suomalaisista elokuvantekijöistä, jotka tekivät vasemmistolaistarinoita ja syljeksivät klassisen elokuvatyylin päälle. Osa sentään yritti vain tehdä elokuviaan eri tavalla kuin edeltäjänsä, julistamatta kaikkea edeltänyttä suomalaista elokuvaa huonoksi.

Kurkvaaran on käsikirjoittanut, ohjannut, lavastanut, kuvannut, leikannut ja tuottanut kertomuksen pääministerin (Ekke Hämäläinen) pojasta (Tapio Kouki), jonka kaveripiirin jäsenet pitävät keskenään poliittisia palopuheita. Sisältöä ja vauhtia elokuvaan tulee vasta noin puolen tunnin kuluttua alusta, kun ministerin poika ottaa ritolat ja karkaa häntä kotiin saattavilta poliiseilta. Seuraa piileskelyä ja aiempaa vähemmän palopuheita, vähäisistä tapahtumista huolimatta varsin kiinnostavaa katseltavaa, kunnes elokuva päättyy useita minuutteja kestävään suutelu- ja rakastelukohtaukseen.

Elokuvan naispääosassa ministerin pojan tyttöystävänä nähdään Miss Cinema Europa -kilpailun Italiassa vuonna 1966 voittanut Thelma Ramström, joka näytteli urallaan Rottasodan lisäksi vain ranskalaisessa 48 tuntia rakkautta -elokuvassa (1969). Rottasodassa Ramström tekee huomattavasti eläväisemmän roolisuorituksen kuin varsinainen pääosanesittäjä. Tytön isää näyttelee Pehr-Olof Sirén.

Kurkvaaran elokuvan suurimpia ansioita on sen komea värikuvaus ja monet kauniit, yksittäiset kuvat. Äänen osalta on mainittava, että ajan tyylille ikävän uskollisesti Rottasota on kokonaan jälkiäänitetty. Hänen kuvansa suomalaisista kerrostalolähiöistä tuovat mieleen ranskalaiset elokuvat, ehkä tarkoituksellisestikin. Lisäksi Kurkvaaralle on nostettava hattua siitä hyvästä, että hän oli 1960-luvun ”riippumattomista” tuottajista niitä hyvin harvoja, joka antoi filmeistään rooleja studiokauden näyttelijöille, tämän filmin kohdalla Ekke Hämäläiselle.

tahti2tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Finnkino / MTV3
  Tekstitys: Ei tekstitystä
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 16:9 / 14:9, väri
  Levyjä: 1

12

Teknisesti korkeatasoinen julkaisu.