Loma (1976)

loma

LOMA
Suomi 1976

Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Jussi Kylätasku, Kullervo Kukkasjärvi
Tuotanto: Kullervo Kukkasjärvi / Filminor
Pääosissa: Antti Litja, Tuula Nyman

1 tunti 47 minuuttia


Risto Jarvan
Loman idea on kieltämättä yksinkertaisuudessaan nerokas. Otetaan ryhmä suomalaisia roolihahmoja ja viedään heidät pois tutusta ympäristöstä, tässä tapauksessa  Rhodokselle. Kun nämä ihmiset ovat omillaan ja poissa sellaisesta ympäristöstä, jossa pitäisi pelätä nolaavansa itsensä, he muuttuvat. Yhteistä heille kaikille on se, ettei suomalaisista tavoista voida luopua ulkomaillakaan eikä varsinkaan viettää aikaa muunmaalaisten ihmisten kanssa, vaan on jatkuvasti pysyttävä yhdessä.

Loman päähenkilö on Aimo Niemi (Antti Litja), runoilijasielu, mutta päivätyöltään pankkiiri. Hänen vaimonsa on juuri lähtenyt lätkimään, ilmeisesti yhteisymmärryksen puuttuessa. Talviolympialaiset ovat juuri alkamassa Itävallassa, jonne Aimo päättää matkustaa pois arjen rutiineista ja vaimottomasta arjesta. Lentokentällä sattuu kuitenkin pieni erehdys, jonka seurauksena herra Niemi lähtee talvivarusteet mukanaan Rhodoksen aurinkoon ja hänelle tuntematon rouva Niemi taasen minihameessa talviseen Itävaltaan.

loma1t loma2t


Rhodoksella Aimolla on ilmeisesti vain väärää valuuttaa mukanaan, koska hän ei voi ostaa itselleen edes ruokaa – puhumattakaan vaatteista, vaan hän joutuu käyttämään rouva Niemen matkalaukusta löytyviä tekstiilejä. Kaiken tämän ilon lisäksi hänet vielä majoitetaan samaan huoneeseen erään miesystävästään eronneen Marjukan (roolistaan Jussilla palkittu Tuula Nyman) kanssa, joka vannoo, ettei lomansa aikana katsokaan miesten perään. Jo ensimmäisenä yönä hän tarjoaa itseään Aimolle, joka ei ole kiinnostunut, onhan tämä aikaisemmin päivällä nähnyt hänet uusia runoja kynäilemään innoittaneen kaunottaren. Loman aikana Aimo ei kuitenkaan saa ruokaa syötäväkseen, alkoholia juodakseen eikä unelmiensa naista rakastaakseen, vaan vastoinkäymisiä ja väärinkäsityksiä toisensa jälkeen.

Työhönsä kyllästyneen ja jostakin muiden typeränä pitämästä ammatista haaveilevan Aimon ja Marjukan lisäksi suomalaisten joukkoon lukeutuu mm. työtä tekemällä itsensä rikastuttanut vanhempi mies (Martti Pennanen), johtajana esiintyvä vahtimestari (Juhani Niemelä), miesten kiinnostuksesta nauttiva hempukka (Hannele Lauri) sekä onnellinen aviopari (Jukka Sipilä ja Helena Notkonen), jonka miesosapuoli kuitenkin toivoisi pientä lomaromanssia kenen tahansa muun kuin vaimonsa kanssa. Matkaseurueessa on mukana myös rehellinen suomalainen työmies, jota näyttelee Jarvan Yhden miehen sodassa (1972) toista rehellistä suomalaista työmiestä näytellyt Eero Rinne. Tämän työmiehen muna ei ole koskaan löysä – nimittäin kananmuna aamukahvipöydässä, toisin kuin Aimon, jonka vastoinkäymisten sarjaan keittämättömän munan saaminen sisältyy joka aamu.

Jarva on korostanut elokuvassa riutuvan runoilija-Aimon jatkuvaa nälkää lisäämällä muiden syömisistä kuuluvien äänien voimakkuutta. Nälän lisäksi Aimon sisäinen runoilija on syynä niihin houkutteleviin harhakuviin, mitä hän näkee tuosta jo kohtaamastaan unelmiensa naisesta. Harhaa se kaikki vain lieneekin, sillä eihän meidän Aimo toivomaansa koskaan saisi. Itsensä hän kuitenkin löytää, sieltä jostakin nälän ja kuumuuden keskeltä.

Erityisen hauska elokuva Loma ei kuitenkaan ole, vaikka komediaksi onkin tarkoitettu. Pikemminkin se on ”hiljaisen hauska”, jossa voi hymähdellä niille suomalaisille ihmistyypeille, joita itse tuntee ja jollaiseksi itsensäkin tuntee. Jossakin vaiheessa Aimon vastoinkäymisillekään ei enää jaksa hymähdellä, kun niiden jatkuva sarja alkaa näyttää enemmän siltä, mitä se onkin: tragedia. Elokuvan visuaalinen ilme on suomalaisen elokuvan 1970-luvun tyypillisesti tylsähkö; kuvaaja Antti Peippo teki huomattavasti parempaa jälkeä mustavalkofilmille kuvatessaan. Täytyy kuitenkin huomioida, että DVD-julkaisun kuvanlaatu on VHS-tasoa.

Yli 500 000 katsojallaan Loma on Risto Jarvan elokuvista katsotuin. Tälläkään kertaa myytyjen lippujen määrä ei ole suorassa suhteessa laadun kanssa, ja Jarvan töistäkin se parhain (Jäniksen vuosi) valmistui vasta myöhemmin.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Finnkino / MTV3
  Tekstitys: Ei tekstitystä
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3, väri
  Levyjä: 1

 

s

 

Saatavilla erillisjulkaisuna ja osana Risto Jarvan komediat -kokoelmaa.