Kun taivas putoaa... (1972)

KUN TAIVAS PUTOAA...
Suomi 1972

Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Jussi Kylätasku, Peter von Bagh, Antti Peippo
Tuotanto: Kullervo Kukkasjärvi / Filminor
Pääosissa: Eeva-Maija Haukinen, Erkki Pajala, Matti Kassila

1 tunti 36 minuuttia

Risto Jarvan kärjistetty tutkielma sensaatiolehtien uhreista on yksi ohjaansa parhaimmista elokuvista, vaikka lässähtääkin pahemman kerran ja viimeiset parikymmentä minuuttia ovat tuntuvasti heikompia kuin edeltäjänsä.  

Jarvan ja kolmen muun elokuvamiehen kirjoittaman filmin pääosassa on Erkki Pajalan näyttelemä, Spede Pasasen näköinen Ajan totuus -lehden toimittaja Olli Meri. Pahasti viinaanmenevä tupakkamies on työnantajansa tähtireportteri, joskin tilanne tulee muuttumaan Meren tehtyä kärpäsestä härkäsen uusimmassa kohureportaasissaan. Meri on saanut tietää hierojallaan Eilalla (Eeva-Maija Haukinen) olleen suhde erään kansanedustajan (Matti Kassila) kanssa. Tästä syntyy repäisevä otsikko ja väritetty tarina on koko kansan huulilla. Eilalta menee työpaikka, asunto, yksityisyys ja jossain määrin mielenterveyskin. Lopun elokuvan ajan Meri yrittää toisinaan auttaa Eilaa, toisinaan taas itseään satuttamalla tätä lisää ja lopulta vielä rakastuukin siihen samaiseen naiseen, jonka elämän hän on onnistunut pilaamaan.

Meren täysin subjektiivisesta näkökulmasta nähdyssä elokuvassa Meren henkilöhahmo on vieläpä kertojakin. Melkeinpä jokaisessa kuvassa mukana oleva Meri on niin selkeä päähenkilö kuin olla voi. Hyvästä roolityöstään Jussilla palkitun Haukisen näyttelemä Eila jää etäiseksi ja mysteerimäiseksi, ehkä näin on jopa ollut tarkoituskin, vaikka se on ollut huono valinta. Nimittäin olisihan se paljon kiinnostavampaa nähdä, minkälainen ihminen Eila todella oli, verrattuna hänestä tehtyyn lehtijuttuun. Neljästä käsikirjoittajasta huolimatta elokuvaan on jäänyt tällainen selkeä puute kuin myöskin hyvin tyhjä kolmas näytös, jos sitä nyt voi enää sellaiseksi edes sanoa.

Visuaalisesti Kun taivas putoaa on taattua Jarvan laatua. Filmi on hyvin komeaa katseltavaa, vaikka kuvat ovat arkisia ja kaunistelemattomia. Siihen, että elokuva on kuvattu mustavalkoisena, on varmasti temaattisia ja taloudellisia syitä, mutta subjektiivisena mielipiteenä on pakko todeta, että mustavalkoisuus pitää poissa 1970-luvun kamalan värimaailman.

Jos nyt unohdetaan elokuvan kehno loppu, voidaan Kun taivas putoaa -elokuvan kohdalla puhua korkeatasoisesta, mutta sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti mustavalkoisesta ja yksipuolisesta näkökulmasta sensaatiojournalismiin. Ikävän ajankohtainen elokuva edelleen tänäkin päivänä.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU